Länsi-Uudenmaan poliisi on panostanut liikennevalvontaa tammi-toukokuun välisellä ajanjaksolla, kerrotaan Poliisin verkkosivulla.
Ajanjaksolla jäi kiinni yhteensä 507 rattijuopumuksesta epäiltyä henkilöä.
Rattijuopumuksia oli yhteensä 344. Tapauksista 120:een liittyi alkoholi, noin 180:een muut huumaavat aineet, ja jäljelle jääviin kummatkin päihteet. Törkeitä rattijuopumuksia oli 163, joista enemmistöön liittyi alkoholi.
Kaikkiaan puhallutuksia on tehty noin 47 500 kertaa.
Ylikomisario Aapo Isoahon mukaan Länsi-Uudenmaan poliisi on tehostanut liikennevalvontaa kasvaneiden rattijuopumustapausten määrien vuoksi. Viime vuoteen nähden tapausten määrä on kasvanut 46 prosenttia.
Kellonaika ei vaikuta rattijuopumusepäilyjen esiintymiseen. Sen sijaan vuodenajalla on suurempi merkitys, ja tapausten määrät kasvavat kesän lähestyessä.
Rattijuopumus vaarantaa merkittävästi liikenneturvallisuutta. Se on usein taustalla vakavaan loukkaantumiseen ja kuolemaan johtavissa liikenneonnettomuuksissa.
Kansalaiset ovatkin arvostaneet panostuksia liikennevalvontaan.
− Kansalaiset suhtautuvat ratsioihin valtaosin positiivisesti. Partiot saavat usein kuulla, miten hyvä on, että valvontaa tehdään ja että poliisi näkyy teillä, toteaa Isoaho.