Lähipäivinä luvassa sumuisia aamuja ja sadekuuroja

Päivälämpötilat ovat 20 asteen tuntumassa.
Lähipäiville on ennustettu paikallisia sadekuuroja. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Lähipäiville on ennustettu paikallisia sadekuuroja. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Sää jatkuu lähipäivinä kesäisen vaihtelevana, kertoo Ilmatieteen laitos.

Suomea piinannut pitkä hellejakso päätyi muutama päivä sitten. Nyt lämpötilojen päivälämpötilojen ennustetaan pysyttelevän 20 asteen tienoolla.

– Aamuisin on sumuja, päivällä vaihtelevaa pilvisyyttä. Paikoin tulee sade- ja ukkoskuuroja, Ilmatieteen laitos kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

20 asteen päivälämpötila on Ilmatieteen laitoksen mukaan elokuun alkupuolelle tyypillinen tila. Öisin lämpötila voi laskea alle 10 asteen.

Päivityksen ohessa Ilmatieteen laitos jakoi animoidun ennustekartan lähipäivien säästä. Ennuste on katsottavissa alla olevasta upotuksesta.

Kartan mukaan lauantaina Suomen ylle saapuu sadealue, joka hyytyy maan keskiosan yllä. Sunnuntaina maan eteläosassa ukkoset ovat mahdollisia.

Maanantain lämpötila lähenee paikoin 30 astetta.
Ukkosrintaman on ennustettu tänään liikkuvan Suomen yli.
Ukkoskuuroja esiintyy tänään sunnuntaina maan etelä- ja keskiosissa.
Mainos