Verkkouutiset

Palkankorotuksista huomattava osa on tapahtunut ilman omaa pyyntöä.

Lähes joka toinen aikoo pyytää palkankorotusta

Kiihtyvän inflaation arvioidaan näkyvän palkkaneuvotteluissa.

Vallitseva inflaatio näkyy työntekijöiden palkkatoiveissa. Oikotien tuoreen kyselyn perusteella 43 prosenttia suomalaisista aikoo pyytää ensi vuonna palkankorotusta.

– Työnantajien kannattaa huomioida laaja halu palkankorotuksiin. Palkankorotuspyyntöihin ei tietenkään tarvitse vastata myönteisesti, mutta kieltäytyminen väistämättä synnyttää motivaatiota työpaikanvaihdoksiin. Ja kun jopa 43 prosenttia suomalaisista suunnittelee palkankorotustoivetta, massa on varsin suuri, Oikotien Työpaikkojen johtaja Joonas Pihlajamaa toteaa tiedotteessa.

Syyskuun ja marraskuun välillä jo 17 prosenttia palkansaajista on pyytänyt palkankorotusta. Vain puolet pyynnöistä johtivat palkankorotukseen. Ennen syyskuuta 35 prosenttia palkansaajista sai palkankorotuksen.

Pihlajamaan mukaan tätä erovaisuutta selittää palkkatasojen reagointi vallitsevaan inflaatioon. Näistä palkankorotuksista huomattava osa on tapahtunut ilman omaa pyyntöä.

Tiedot perustuvat Oikotien marraskuussa teettämään kyselyyn Tori.fi-sivustolla.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta ,
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)