Verkkouutiset

Sisäänkirjautuminen Omavero-sivulle Verohallinnon verkkosivuilla. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Lähes miljoonalla loppuvuodelle liian pieni veroprosentti

Jos tuloraja ylittyy, joulukuun palkkaa verotetaan korkeammalla lisäprosentilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verohallinto arvioi, että noin 965 000 henkilöllä ylittyy verokortin tuloraja, jos he saavat loppuvuonna palkkatuloja samaa tahtia kuin tammi–elokuussa.

Verohallinto kehottaa palkansaajia tarkistamaan verokortin tulorajan nyt, ja tekemään loppuvuodelle uuden verokortin todellisten tulojen mukaan, jos tuloraja näyttää olevan liian matala tai korkea. Uusi verokortti kannattaa tehdä OmaVerossa.

Ylitarkastaja Päivi Ylitalo Verohallinnosta muistuttaa, että tulorajaa nostamalla voi välttyä siltä, että joulukuun tuloja verotetaan lisäprosentilla, joka on selvästi perusveroprosenttia kireämpi.

− Kun muutokset verokortin tulorajaan tekee nyt, loppuvuoden tuloja verotetaan mahdollisesti korkeammalla prosentilla usean kuukauden aikana eikä muutos yksittäisen kuukauden tuloihin ole niin jyrkkä. Jos tuloraja on toisaalta ollut liian korkea, loppuvuodesta veroja tarvitsee maksaa vähemmän, Ylitalo sanoo.

Ylitalon mukaan tuloraja kannattaa tarkistaa, vaikka olisikin jo muuttanut veroprosenttiaan tänä vuonna.

− Noin 44 prosenttia niistä asiakkaista, joilla tuloraja uhkaa ylittyä, on jo tehnyt ainakin yhden uuden verokortin tänä vuonna. Erityisesti jos tuloja saa monesta paikasta tai ne vaihtelevat voimakkaasti, kannattaa tulorajaansa seurata pitkin vuotta, hän sanoo.

Näin tuloraja lasketaan:

• Vuoden 2022 verokortin pohjana ovat olleet vuoden 2020 verotustiedot tai vuoden 2021 aikana tehdyn muutosverokortin tiedot.
• Alkuvuodesta tulleella verokortilla näkyvä tuloraja on tarkoitettu helmi–joulukuulle, eli 11 kuukaudelle. Tulorajaan on laskettu mukaan myös lomarahat.
• Kun teet uuden verokortinOmaVerossa, ilmoita tämän vuoden aikana tulleet tulot sekä niistä maksamasi verot. OmaVerossa on painike, jonka kautta saat omat tulosi lomakkeelle automaattisesti tulorekisterin kautta.
• Kun tilaat uuden verokortin, arvioi loppuvuoden tulot. Uuteen verokorttiin merkitty tuloraja on tarkoitettu loppuvuoden tuloille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)