Alkukesästä esimerkiksi hyttysten puremat aiheuttavat usein pahempia reaktioita kuin kesän edetessä, työterveyslääkäri Toni Vänni Terveystalosta kertoo Ilta-Sanomille.
– Nyt on ollut hyttysiä kauhea määrä. Pistokset voivat aiheuttaa hullunmoista kutinaa.
Suurimman osan pistoista voi hoitaa ilman reseptiä saatavilla lääkkeillä.
– Hoitoon vaikuttaa se, mikä on purrut. Hyttysten pistoihin ja mäkärän puremiin auttaa suun kautta otettu antihistamiini, aikuisille ja lapsille omat annokset. Paukamiin voi laittaa hydrokortisonivoidetta, se auttaa hieman, Vänni kertoo.
Hyönteisen pisto tai purema voi myös tulehtua.
– Esimerkiksi hirvikärpäsen purema voi tehdä paiseen ja tulehtua. Tulehtunutta paisetta on tärkeää pitää puhtaana, eli suihkutella ja pestä sitä.
Ihon tulehduksiin voi käyttää Vännin mukaan myös antiseptista ainetta sisältävää voidetta.
Lääkäriin kannattaa lähteä, jos oireet ovat pahoja, pistoja tai puremia on paljon ja ne kutisevat todella voimakkaasti, Vänni sanoo Ilta-Sanomille.





