Edellinen Verkkouutisten blogini (30.8.2022) natseista herätti paljon keskustelua, mikä oli sinänsä miellyttävä yllätys. Kysymys natsien poliittisesta suuntautumisesta on edelleen varsin mielenkiintoinen, ja se puhuttaa sukupolvesta riippumatta. Väittely siitä ovatko natsit sosialisteja ei siis ole käsitelty läheskään loppuun.
Polarisoitunut vastaanotto
Palaute kirjoituksestani oli jakautunut voimakkaasti kahtia. En ole missään muussa väittelyssä nähnyt vastaavanlaista tunteiden kuumenemista ja polarisaatiota. Minua erityisesti toisen blokin puolesta kehotettiin “palaamaan koulun penkille”, kun kehtasin jotain kuplasta poikkeavaa väittää. Enää en voinut olla pelkästään “yksinkertaisesti väärässä”, vaan olin myös “pihalla ja tyhmä”, ja kuulemma toistin “alt-rightin” naurettavaa teoriaa siitä, että kansallissosialisteissa ja kommunisteissa on jotain samaa.
Lupasin tehdä blogini lopussa jatko-osan kysymyksille, koska aavistin, että näin iso väite tulee kohtaamaan turbulenssia. Toisaalta suurin osa vasta-argumenteista oli jo moneen kertaan kuultuja, eivätkä ne kovin paljoa vakuuttaneet vieläkään. On kuitenkin reilua, että koitan vastata näihin mahdollisimman perusteellisesti.
Seuraavaksi aion vastata useasti esille tulleisiin kysymyksiin tai huomautuksiin tästä ”natsit olivat sosialisteja” -debatista. Toivon, että tämä kysymys ja vastaus -muotoilu auttaa hahmottamaan kompleksista aihepiiriä vielä syvällisemmin. Tämän blogin jälkeen aion sitten hetkeksi jättää asian sikseen, koska kaikki varsinainen sanottava on saatu siten ulos.
Usein kysytyt kysymykset
- Natsit tappoivat sosialisteja, joten miten natsit olisivat sosialisteja?
Yksi argumentti natsien sosialismia vastaan on se, että natsit veivät toisen maailmansodan aikaan sosialisteja keskitysleireille ja teloittivat paljon sosialisteja. Natsit myös sotivat kommunistisia periaatteita ihannoivaa Neuvostoliittoa vastaan. Näin ollen on hyvin hämmentävää, että jos natsit olivat kerran sosialisteja, he haluaisivat hankkiutua eroon niin sanotusti omistaan.
Tässä kysymyksessä on kuitenkin oltava varsin pragmaattinen: sosialistit eivät aina tule toimeen keskenään. Sosialistien kesken on ollut historian saatossa paljonkin verisiä yhteenottoja. Erityisesti kommunismin sisällä – joka on vain yksi sosialismin alalaji – on ollut eripuraa siitä, mikä on puhdasoppista kommunismia. Näissä konflikteissa aina joku on ollut väärässä ja päätynyt eliminoitavaksi. Kiinan kulttuurivallankumoukset ovat loistava esimerkki siitä, kuinka yksi kansa voi kääntyä itseänsä vastaan ideologista paremmuutta etsiessään.
Sosialismin sisäisiä taisteluita voi verrata uskonnollisten yhteisöjen sisällissotiin. On erittäin hyvä kysymys, miksi esimerkiksi katolilaiset ja protestantit ovat sotineet satoja vuosia keskenään. Molemmat allekirjoittavat kristinuskon perusperiaatteet, mutta suuntausten eriävät tulkinnat ovat johtaneet häikäilemättömään valtataisteluun. Yhtä hyvin voidaan ihmetellä, mikä on jakanut juutalaiset, kristityt ja muslimit omiin uskontoihinsa, vaikka he kaikki uskovat käytännössä samaan monoteistiseen Jumalaan ja jakavatkin yhtenäiset alkujuuret.
Natsien antimarxilaisuus ja teot toisia sosialisteja kohtaan eivät siten kumoa sitä, että natsit ovat sosialisteja. Tämä olisi muuten sama kuin sanoisi, että katoliset eivät voi olla enää kristittyjä protestanttien vainojen jälkeen. Kuten uskonnoissakin, sosialismin perusajatusta voidaan tulkita ja toteuttaa eri tavalla. Natsien syy hävittää varsinkin marxismiin taipuvat sosialistit on osittain heidän inhossaan kommunismia kohtaan. Adolf Hitler näki kommunismin salajuonena, jonka tarkoituksena on tuhota kansallisuuksiin perustuva maailmanjärjestys juutalaisten eduksi. Natseille oli myös tärkeää hankkiutua poliittisista vastustajista eroon, kuten mille tahansa vallanhimoiselle radikaaliliikkeelle.
- Natsit yksityistivät omaisuutta, eikö tämä tee natseista kapitalisteja?
Natsit hylkäsivät sekä kapitalismin että marxismin ironisesti samasta syystä: ne olivat molemmat Hitlerin mielestä liian juutalaisia vaihtoehtoja. Sen sijaan natsit halusivat luoda rotusosialistisen unelman, arjalaisen rotuvaltion, jota puolue hallitsee. Natsit kuitenkin toivoivat markkinoiden kilpailumekanismin säilyvän sotataloutta varten, koska heillä ei ollut resursseja toteuttaa täydellistä sosialistista utopiaa. Ennen kuin Saksan valloitussota olisi sodittu, sosialismia tulisi toteuttaa maltillisesti.
Kuitenkaan kapitalismin tuoma vapaus ei olisi natsien mieleen, koska kansalaisia ei voisi sellaisessa järjestelmässä täydellisesti sitouttaa uuden rasistisen kollektiivin luomiseen. Voittoa tavoittelevassa kapitalistisessa yhteiskunnassa jokainen kansalainen olisi huolehtinut vain omista bisneksistään eikä työskentelisi ”rotunsa puolesta”. Olisihan se kestämätöntä, jos Saksan kansalainen olisi voinut itsenäisesti päättää, että haluaa palvella juutalaisiakin asiakkaita.
Käytännössä natsien sosialismi näkyy Weimarin tasavallan joidenkin perusoikeuksien kumoamisesta. Natsivallan aikana vuonna 1933 omistusoikeus ja oikeus rauhaan omassa kodissa poistettiin. Yksityishenkilöt eivät siten varsinaisesti omistaneet mitään, koska kaikki oli mahdollista takavarikoida ilman oikeusturvaa. Vailla näitä perusoikeuksia omaisuus kuului tosiasiassa valtiolle, ja valtio vain hyväksyi kansalaistensa hallintaoikeuden niin kauan kuin heidän käytöksensä miellytti.
Mitä tulee natsien yksityistämispolitiikkaan, niin termi natsien ”yksityistämisestä” ei tullut natseilta itseltään, vaan sitä käyttivät ulkomaalaiset, jotka näkivät vain pinnallisesti natsien motiiveja. Oikea termi, jota natsit itse käyttivät yksityistämisen sijaan oli Gleichschaltung, joka tarkoittaa kansan saattamisesta harmonisesti yhteen linjaan; yhtenäistämistä. Se ei siten ollut yksityistämistä siinä mielessä, miten perinteisesti ajatellaan.
Gleichschaltung-politiikka oli voimakkaan sosialistinen ajatus, jonka tavoitteena oli pakottaa Saksan kansalaiset ajattelemaan valtion edun mukaisesti ja tukahduttaa individualistiset, hallinnolle vaaralliset mielipiteet. Totaalinen kontrolli otettiin erilaisin keinoin, kuten epämieluisten ihmisten erotettiin viroistaan, kilpailevat järjestöjen lakkautettiin ja virkamiehiä velvoitettiin tunnustamaan lojaalisuutta hallitsevalle puolueelle.
Väärinymmärrys yksityistämisestä johtuu siitä, että natsit ensin kansallistivat sellaiset yritykset ja tuotantoalat, jotka eivät olleet linjassa puolueen ajatusten kanssa. Tämän jälkeen natsit laittoivat luotettavia miehiä yritysten johtoon ja sitten ”yksityistivät” ne uudestaan. Kuitenkaan ”uudelleenyksityistäminen” ei kuvaa hyvin tätä toimenpidettä, sillä nämä yritykset saattoivat toimia vain valtion kontrollin alaisena, eivätkä ne todellisuudessa olleet omistajiensa hallinnassa.
Natsit keskittivätkin teollisuuden vain 13 eri suuryritykseen. Kyse ei ollut siitä, että muutamat porvarit rohmusivat kaiken itselleen, vaan natsipuolueen on helpompi hallita 13 yritystä kuin tuhansia pienempiä yrityksiä. Sekä natsi-Saksa että Neuvostoliitto organisoivat teollisuuden uudelleen suuremmiksi yksiköiksi lisätäkseen valtion valvontaa taloudellisessa toiminnassa. Valtio saattoi siis ohjata yrityksiä hankkimatta suoraa omistussuhdetta. Tämä onkin sosialismin ydintä.
- Natsit kielsivät työväenyhdistykset, joten he eivät voi olla sosialisteja!
Yksi vasemmistolaisten usein esittämistä vasta-argumenteista on se, kuinka natsit kielsivät ammattiliitot. Ammattiliitot nähdään sosialististen liikkeiden juurina, joten niiden kieltäminen todistaisi sen, että natsit alistivat työväenluokkaa, eivätkä he siten voi olla sosialisteja.
Todellisuudessa natsipuolue kansallisti kaikki yksityiset ammattiliitot yhdeksi suureksi ammattiliitoksi. Tämän ammattiliiton nimi oli DAF – Deutsche Arbeitsfront, ja sen tehtävänä oli sulauttaa ammattiliittotoiminta valtioon. Tätä sulautumista vastustaneet ammattiliitot tuhottiin, mutta loput yhdistyivät maanlaajuisen DAF:in kanssa.
Lisäksi on mielenkiintoista, kuinka Lenin oli tehnyt samoin ammattiliitoille Neuvostoliitossa kuin mitä Hitler natsi-Saksassa. Molemmissa maissa ”yksityiset” ammattiliitot oli kansallistettava ja puolueelle uskolliset ”julkiset” ammattiliitot perustettiin. Sosialisteille luontevaa on, että valtio otetaan hoitamaan kaikkia asioita, eivätkä he halua tuotantovälineitä yksityisen sektorin alaisuuteen, oli se sitten ammattiliitto tai yritys. Näin ollen ammattiliittojen kansallistaminen ja sulauttaminen osaksi DAF:ia on vain todiste siitä, miten sosialistinen natsipolitiikka oli.
- Natsit istuivat äärioikealla Weimarin tasavallassa, joten natsit eivät ole vasemmistoa.
Joidenkin mielestä natsit eivät voi olla sosialisteja tai poliittisella kartalla muutenkaan vasemmalla, koska he istuivat Weimarin tasavallan aikaan parlamentissa oikealla. Tämä argumentti on yhtä huono kuin että ”kansallissosialismi on sosialismia, koska se näkyy nimessä”. Oikeastaan jopa paljon huonompi.
Samalla tavalla voitaisiin argumentoida, että perussuomalaiset ovat kokoomusta oikeammalla, koska heidät on laitettu istumaan eduskunnan oikeimmassa kulmassa. Jokainen kuitenkin ymmärtää, ettei perussuomalaisten puolueohjelma ole oikeistolaisempi kuin kokoomuksen – ellei määrittele oikeistolaisuutta kansallismielisyydeksi, mitä se ei tietenkään ole.
Tällaisen semanttisen kysymyksen sijaan historioitsijoiden tulisikin keskittyä puolueiden lupauksiin ja puolueohjelmiin selvittäessä kysymystä natsien sosialismista. On hyvin selkeää, että natsien vaalilupaukset olivat sosialistisia ja natsit myöhemmin halusivat muuttaa tasavaltajärjestelmän yksipuoluejärjestelmäksi, jotta näitä sosialistisia tavoitteita voitaisiin ajaa tehokkaammin yhteiskunnassa.
Hitler halusi luoda sosialismista kansallismielisen ja rasistisen version, joka ensin eliminoisi kapitalismista hyötyneet juutalaiset pois, mutta lopettaisi luokkakonfliktin yhdistämällä saksalaiset ajattelemaan kansakunnan yhteistä etua. Kansallissosialistisessa ideologiassa on perustavanlaatuinen ristiriita rotujen ja yksilöllisyyden kesken – ihminen edustaisi ensisijaisesti omaa geneettistä kansaansa eikä itseään.
Hitler myös uskoi aidon sosialistin tavoin, ettei kapitalismi tule kestämään pitkäaikaisesti. Hitler aloitti ristiretkensä itään saadakseen elintilaa ja resursseja, joita hän ajatteli tarvitsevansa toteuttaakseen Saksan kansan etuja. Koska Saksa hävisi sodan, Hitler ei kyennyt toteuttamaan omaa sosialistista unelmaansa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hän olisi sosialisti. Sosialistisen tavoitteiden toteuttamatta jääminen ei tarkoita, että natsit olisivat kapitalisteja.
- Historioitsijat ovat sitä mieltä, että natsit eivät ole sosialisteja. Miksi toistat epätieteellisiä väiteitä tätä konsensusta vastaan?
On myönnettävä, että suurin osa historioitsijoista on sitä mieltä, että natsit eivät ole sosialisteja. Tämä onkin minusta erikoista, mutta jokaisella on oikeus omaan tulkintaansa. Monelta nimenomaan unohtuukin, että historia on pohjimmiltaan vain menneiden tapahtumien tulkintaa ja näitä tulkintoja voi olla monenlaisia. Historioitsijat ovat myös vain ihmisiä, ja jokainen ihminen joutuu katsomaan maailmaa hieman värittyneillä laseilla. Historioitsijoilla on monesti ollutkin punaväriin taittavat lasit johtuen länsimaisen akatemian vasemmistomyötämielisyydestä, erityisesti humanistisissa tiedekunnissa.
Ilman tervehenkistä debattia historiantutkimus olisi mahdotonta. Konsensus ei synnytä keskustelua, eikä se ole tieteessä mikään argumentti asioiden puolesta tai vastaan. Tieteessä on ollut monia hetkiä, jolloin yhteisestä konsensuksesta on jouduttu luopumaan, eikä tällöinkään uusi konsensus ole mitenkään sen pyhempi kuin edellinen. Ainoa, millä pitäisi olla tieteessä merkitystä on todisteet ja niiden tulkinta. Tulkinnoissa puolestaan loogisin argumentti voittaa, eikä yleisön huutoäänestys tai yleinen fiilis.
Luulen, että monesti historioitsijoiden kompastuskivi on aatteellisten kysymysten heikompi jäsentäminen. Monet natseihin erikoistuneet historioitsijat ovat erinomaisia yksityiskohdissa ja aineiston hakemisessa, mutta tämän aineiston laittaminen oikeaan kontekstiin horjuu. Sosialismin määritelmään ei ole vieläkään saatu vahvaa konsensusta ja sen perimmäinen filosofia on ymmärretty monesti väärin. Sosialismi ei ole synonyymi marxismin kanssa, vaan se on jotain paljon abstraktimpaa, individualismin vastaista kollektiivin priorisointia valtion valtakoneiston kautta. Tämän toivoisin monen historioitsijan sisäistävän.
- Totalitarismi ei tarkoita samaa kuin sosialismi, eikä sosialistit ole natseja? Käsitteet ja termit ovat ihan sekaisin.
Blogini tarkoitus ei ole vilauttaa natsikorttia ja heittää natsit kuumana perunana takaisin vasemmistolle vain näpäyttääkseni jotakuta. Enkä ole tietenkään sitä mieltä, että kaikki sosialistit olisivat natseja, kuten muutama kommentoija halusi olkiukkoilla. Olen ainoastaan sitä mieltä, että aidon kansallissosialistin tulee olla myös sosialisti – muuten yhtälö ei voi toimia.
Vasemmiston mielestä kansallissosialismin määrittävin piirre oli sen kansallismielisyys eikä sosialismi, mikä tekisi siitä oikeistolaisen liikkeen. Ytimeltään kuitenkin sekä nationalismi että sosialismi ajavat kansallissosialismissa yhtä ja samaa asiaa. Tästä havainnollistavana kysymyksenä voidaankin heittää, että mitä eroa olikaan kansallistamisella ja sosialisoinnilla? Ne ovatkin synonyymejä, varsinkin kun puhutaan valtiojohtoisesta uuden järjestyksen luomisesta Saksan kansalle.
Sosialismi on kollektiivinen ajatus siitä, että valtiolla on kontrolli tuotantovälineistä. Totalitaristista yhteiskuntaa ei voi toteuttaa ilman sosialismia, koska totalitarismi vaatii myös talouden täydellistä valtion hallintaa. Sosialismia taas ei voi olla ilman kollektivismia, koska yksilön tulee olla alisteinen yhteisön tahdon alle. Nyt ei ole tarkoitus sekoittaa käsitteitä toisiinsa, vaan todeta niiden olevan kietoutuneita yhteen.
Olen monen väittelyn jälkeen huomannut, että poliittisen historian tulkitsijat eivät halua määritellä oikeiston ominaisuuksiksi markkinataloutta tai liberalismia. Pahoin pelkään, että tästä koko väittely natsien sosialismista on äitynyt. Kyseinen joukko haluaa nähdä oikeistolaisuuden ytimenä konservatiivisuuden ja valtahierarkiat, aivan kuin vasemmistolaisessa politiikka ei voisi toteuttaa näitä kahta.
Vasemmisto haluaa esittää oman ideologiansa olevan pohjimmiltaan vain hierarkioiden purkamista. Tässä kuitenkin suurena kysymyksenä on se, että miten näitä hierarkioita puretaan ja millaista se politiikka on kaiken taustalla. Tuskin kukaan väittää, että vasemmistolaisissa valtioissa ei olisi ollut hierarkioita – ne vain järjestettiin uudelleen.
Lopuksi on hyvä todeta, että aivan kuten moni vasemmistoajattelija on tuumaillut, kaiken takana on valta. Näin myös sosialismin takana on kansallistettu, valtion kasvava valta yksityiseen nähden. Talousoikeistolaiset näkevät puolestaan, että valta tulee olla mahdollisimman paljon kansan käsissä suoraan keskusjohtoisten puolueiden sijasta.
Tällainen yksinkertainen valtakysymys on oikeistolaisen ja vasemmistolaisen perimmäinen ero, eivätkä nämä maailmankatsomukset ole keskenään vaihtokelpoiset. Oikeistolainen ei voi kannattaa valtiokeskeistä taloutta ja sosialisti ei voi kannattaa vapaampaa kapitalismia. Käsitykset konservatismista ja valtahierarkioista ovat sen sijaan joustavammat, koska ne ovat riippuvaisia siitä, mihin lähtöpisteeseen vertaa. Esimerkiksi 1800-luvun liberaali olisi näkemystensä puolesta nykyisessä maailmassa umpikonservatiivi. Siksi nimenomaan vallan laadun, eikä status quon säilyttämisen halu, tulisi olla määrittelevin tekijä myös sosialistisen politiikan tunnistamisessa.
