Ukrainan rintamalinja on pysynyt viime vuoden kesän jälkeen melko vakaana.
Venäjän joukot ovat miehittäneet 12 kuukauden aikana vain 0,6 prosenttia lisää maa-alaa huolimatta siitä, että päivätappiot ovat olleet keskimäärin 1 500 haavoittunutta ja kaatunutta sotilasta. Kremlin kokonaistappiot ylittävät joidenkin arvioiden mukaan miljoonan miehen rajapyykin.
Yhdysvaltain kongressille toukokuussa esitetyn tiedusteluarvion mukaan Venäjän etulyöntiasema on hiipumassa korkeiden mies- ja kalustotappioiden seurauksena. Panssarivaunuja on tuhoutunut helmikuun 2022 jälkeen yli 3 000 kappaletta.
– Venäjä pystyy edelleen ottamaan haltuun alueita hyvin hitaaseen tahtiin, mutta tämän hintalappu on kestämättömällä tasolla, Britannian asevoimien entinen komentaja Richard Barrons sanoo Washington Post -lehdelle.
Ukraina on pystynyt lisäämään omaa asetuotantoaan, mutta kärsii edelleen miesvoima- ja kalustopulasta. Drooniteknologian kehitys on hyydyttänyt rintamalinjan lähes kaikkialla.
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio muistutti Ukrainan saavan tasaisesti tukea länsimailta ja sanoi, että tavoitteena on toimittaa lähitulevaisuudessa lisää arvokkaita Patriot-ilmapuolustusjärjestelmiä. Euroopan unioni valmistelee lisäpakotteita Kremlille. Myös presidentti Donald Trump on uhannut painostaa Vladimir Putinia ja ilmaissut turhautumisensa jatkuviin ilmahyökkäyksiin Ukrainan kaupunkeja vastaan.
Yli 80 amerikkalaista senaattoria on valmistellut massiiviseksi kuvailtua pakotepakettia Venäjää vastaan, jos rauhanprosessi ei etene. Sen myötä venäläisiä raaka-aineita ostaville valtioille asetettaisiin 500 prosentin tariffit.
Vladimir Putin vaikuttaa edelleen uskovan, että aika on Venäjän puolella. Venäläisjoukkojen kolminkertaisesta ylivoimasta huolimatta eteneminen on jäänyt lähes olemattomaksi.
Ukraina on linnoittanut monin paikoin yli kymmenen kilometriä syvän ”tappovyöhykkeen”, joka on kylvetty täyteen miinoja ja juoksuhautoja. Kaikkia lähestyviä venäläisjoukkoja vastaan lähetetään välittömästi suuri määrä räjähdelennokkeja.
Tämä kesä voi olla Venäjän viimeinen mahdollisuus toteuttaa merkittäviä hyökkäysoperaatioita, asiantuntijat arvioivat.
– On hyvin epätodennäköistä, että Venäjän asevoimilla on jäljellä kalustoa, ihmisiä, koulutusta ja logistiikkaa sellaiseen hyökkäykseen, joka murtaisi Ukrainan rintaman. Ja vaikka näin kävisi, niin läpimurtoa ei voitaisi välittömästi hyödyntää, Barrons sanoo.