Verkkouutiset

Lennokin tuhoama Venäjän AMN-590951-panssariajoneuvo Ukrainassa. / Telegram

Kuva näyttää: Täällä vastahyökkäyksen joukot etenevät

Venäläisjoukkojen arvioidaan perääntyneen Zaporizzjan alueella sijaitsevan Robotynen lähellä.

Ukrainan asevoimien on todettu edenneen viime viikkojen aikana Zaporizzjan alueella rintaman eteläosissa. Robotynen ja Verboven kylien välistä vyöhykettä on pidetty vastahyökkäyksen pääsuuntana.

Sotaa seuraavan ISW-tutkimuslaitoksen mukaan ukrainalaisjoukot ovat edenneet Novoprokopivkan kylän itäpuolella ja Robotynen lähellä. Molemmat osapuolet ovat kärsineet taisteluissa kalustotappioita, mutta venäläisjoukkojen tilanteen uskotaan käyneen tukalaksi.

Alueelle on lähetetty maahanlaskujoukkoja ja muita vahvistuksia Ukrainan läpimurtojen estämiseksi.

Sotatilanteesta sosiaaliseen mediaan kirjoittava ukrainalainen reserviupseeri on julkaissut PlanetLabs-yhtiön 10. syyskuuta ottaman satelliittikuvan. Sen perusteella Novoprokopivkan ympärillä näkyvät maastopalot ja muut tuhot ovat siirtyneet viime päivinä yhä etelämmäs.

Muutos viittaa siihen, että venäläisjoukot ovat joutuneet vetäytymään yhä kauemmas alkuperäisistä asemistaan. Ukrainan kannalta haasteena on, että noin viiden kilometrin päässä Tokmakiin johtavan tien varrella sijaitsee uusi Venäjän linnoitettu puolustuslinja.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)