Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen sanoo Helsingin Sanomille, että kuntien määrää pitäisi tarkastella.
– Meillä on liikaa kuntia. Kyllä meillä on, hän toteaa HS:lle.
Manner-Suomessa on 292 kuntaa. Enimmillään niitä on ollut yli 600.
– Kuntien määrä on vähentynyt, mutta tällä hetkellä joiltakin kunnilta puuttuu minun mielestäni realismi katsoa oikeasti kriittisesti sitä omaa toimintakykyä ja -edellytyksiä, Karhunen sanoo ja toivoo asiasta laajaa yhteiskunnallista keskustelua.
– Kaikki kunnat eivät ole enää objektiivisilla mittareilla sillä tavalla elinkelpoisia, että se olisi asukkaan etu.
Karhunen nostaa HS:n haastattelussa esimerkeiksi kunnat, joiden tuloista jopa puolet tulee muualta kuin kunnan omista tuloista.
– Siitä herää kysymys siitä, että missä kulkee raja, että muualla kuin siinä kunnassa asuvien rahoitettava sellaista kuntaa, jolla itsellään ole oikeasti mitään pohjaa enää menestyä.
Toinen merkki kunnan ongelmista voi Karhusen mukaan olla korkea veroprosentti. Hänen mukaansa jossain vaiheessa veroprosentti voi nousta tasolle, joka ei enää ole oikeudenmukainen myöskään perustuslain näkökulmasta.
– Sitähän ei ole koskaan testattu, että kuinka paljon ne erot saavat olla. Nyt meillä on kuuden prosenttiyksikön ero, mutta onko perustuslain mukaan oikein, jos se olisi kymmenen tai vielä enemmän, hän kysyy.
Karhunen kiinnittää huomiota myös kunnallispolitiikan. Viime vuoden kuntavaaleissa äänesti vain 54,3 prosenttia äänioikeutetuista, ja 62 kunnassa ehdokkaita oli alle kaksi valtuustopaikkaa kohti.
– Onko se kuntalaisen etu, että kaikki jotka haluavat, pääsevät päättämään? Minun mielestäni se kertoo jotain asukkaiden sitoutumisesta omaan kuntaan, jos ei saada ehdokkaita niin, että voitaisiin käydä reilut kunnon vaalit, hän toteaa HS:lle.
Karhunen ei kuitenkaan ota kantaa siihen, montako kuntaa Suomessa pitäisi olla tai minkä pitäisi olla kunnan minimikoko. Hän sanoo, että kuntien tulevaisuuden ratkaisevat puolueet.