23-vuotiaan äärioikeisto-aktivistin ja matematiikan yliopisto-opiskelijan Quentin Deranquen joukkopahoinpitely ja kuolema herättää kysymyksen siitä, onko äärivasemmistoon pesiytynyt radikalismi ja väkivalta vaiettu uhka Ranskassa.
Eurooppalainen media käsittelee usein perustellusti äärioikeiston uhkia. Sen sijaan vasemmiston radikalismia koskeva keskustelu jää usein pirstoutuneeksi.
Väkivaltaiset vasemmistoon kytköksissä olevat yhteenotot tai militanttien ryhmien kytkökset puoluepolitiikkaan esitetään usein vain yksittäistapauksina tai “liikehdintänä”. Ongelmallista on myös väkivallantekojen häivyttäminen laajemmasta ideologisesta tai aatteellisesta kontekstista.
Ääriajattelu ja populismi ovat vaarallinen pari
Ranskan sisäministeriö luokitteli vasemmistopuolue Lannistumattoman Ranskan tulevan maaliskuun kunnallisvaalien yhteydessä äärivasemmistoon. Puolue on kiistänyt luokituksen. Päätös on herättänyt poliittista keskustelua äänestäjien parissa.
Koska puolueen keskeiset teemat, kuten identiteettikysymykset ja kapitalismin kritiikki herättävät voimakkaita tunteita, ne ovat luoneet poliittisen ilmapiirin, jossa myös radikalisoituneet aktivistit ovat löytäneet toimintaympäristönsä. Osa näistä toimijoista on korostanut suoraa toimintaa ja ajautunut usein väkivaltaisiin yhteenottoihin niin poliisin kuin kilpailevien äärioikeistolaisten ryhmittymien kanssa.
Tästä esimerkkinä voidaan mainita Lannistumattoman Ranskan nuorisojärjestö Jeune Garde. Järjestö lakkautettiin vasta kesällä 2025 ja nyt poliisi tutkiin järjestön osuutta Deranquen kuolemaan. Quentin Deranquen raaka surma on vienyt nyt puolueen historiansa ehkä vakavimman kriisin keskelle Tapahtumaketjulla voi olla vaikutusta maaliskuun kunnallisvaalien lopputulokseen.
Erityisen kummallisia viimeisen kahden viikon aikana ovat olleet puolueen johtohahmojen reaktiot tapahtuneeseen. Lannistumattoman Ranskan yksi keskeisistä johtajista Manuel Bompard on jopa julkisuudessa puolustanut Jeune Garden toimintaa ja käynyt vastahyökkäykseen.
Eräässä radiohaastattelussa viime viikolla Bompard puolusti laittoman nuorisojärjestön oikeutta itsepuolustukseen. Tapahtumaketju huomioiden kyseessä oli kylmä ja ajattelematon puheenvuoro. Joukkopahoinpitely, jonka seurauksena katoliseksi kääntynyt ja aborttia vastustanut äärioikeistoaktivisti Deranque sai fataalin aivovamman, on varsin kaukana itsepuolustuksesta.
Puolueen johtaja Jean-Luc Mélenchon on puolestaan jopa kiistänyt puolueen osuuden surmatyössä. ”Meillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, ja myöskään Rima Hassanilla [europarlamentaarikko] ei ole mitään tekemistä tapahtuneen kanssa. Kaikki tapahtui muualla. Kaikki on lavastettu, järjestetty”, hän sanoi ja syytti puolueen kritisoijia valehtelijoiksi.
Kolme muskettisoturia
Puoluetta itsevaltiaan elkein johtava Jean-Luc Mélenchon on tehnyt koko poliittisen uransa niin persoonallaan, kuin poliittisilla linjauksillaan säröä kaikkialle, missä hän on toiminut. Venäjän ja diktaattori Vladimir Putinin intressien ymmärtäminen on vain yksi lukemattomista ajatusharhoista, joita ikääntyvään johtajaan on viimeisen vuosikymmenen aikana liitetty. Mélenchon ei ole koskaan tuominnut esimerkiksi Venäjän Krimin vuoden 2014 miehitystä.
Nykyinen Lannistumattoman Ranskan kansanedustaja ja entinen radikaali nuorisoaktivisti Raphaël Arnaud toimi 2018 perustetun edellä mainitun antifasistisen Jeune Garde nuorisojärjestön järjestön yhtenä perustajista. Arnaud oli vastuussa myös nuorisoliikkeen organisoijina kaikista keskeisistä poliittista manöövereistä ja mielenosoituksista aina viime kesään saakka. Tällöin järjestö virallisesti lakkautettiin, koska sen toiminta ei täyttänyt enää laillisuuden tunnusmerkkejä.
Deranquen kuolemaa tutkitaan nyt murhana. Tähän mennessä poliisi on ottanut kiinni 11 henkilöä epäiltyinä osallisuudesta välikohtaukseen. Joukossa on kaksi Raphaël Arnaultin parlamentaarista avustajaa sekä toinen henkilö jolla on läheinen yhteys Arnaultin tiimiin.
Puolueen kolmas tunnettu toimija europarlamenaarikko juristitaustainen Rima Hassan on puolestaan aiheuttanut huomiota mediassa ja Euroopan parlamentissa toistuvilla antisemitistisillä puheenvuoroilla. Hassan on usein esiintynyt julkisuudessa myös terroristijärjestö Hamasia tukevilla linjauksilla.
Vuosi sitten Hassan antoi lausunnon, jonka mukaan kansainvälisen oikeuden näkökulmasta Hamas olisi laillinen järjestö. Lausunto herätti kiusallista huomiota laajalti Euroopan parlamentissa.
Hassan on ottanut osaa myös useisiin Hamaksen tukimielenosoituksiin ja hän oli myös mukana taannoisella ja maailman huomiota tavoitelleella Freedom Flotilla– laivalla, jonka tarkoitus oli auttaa Gazan sodan uhreja.
Millainen puolue, sellaiset johtajat
Quentin Deranquen raaka surmatyö on Ranskan usein radikaalejakin tapahtumia sisältävässä historiassa ainutkertainen ja surullinen episodi. Ranskan yhtenä keskeisimistä puolueista toimii äärivasemmistolainen ryhmittymä, jonka johtajien on ollut vaikea sanoutua yksiselitteisesti irti väkivaltaisesta poliittisesta toiminnasta.
Vaikka äärioikeistolaiset järjestöt ovat häirinneet Lannistumattoman Ranskan tilaisuuksia, tämä ei poista puolueen johdon velvollisuutta tuomita selkeästi ja johdonmukaisesti omaan viiteryhmään kytkeytyvä väkivalta. Mélenchonin ja hänen johtamansa puolueen tapauksesssa tätä on vaikea uskoa tapahtuvaksi.
Ranskassa muistetaan ainakin Mélenchonin puolueen ulkopuolella se, kuinka hän kutsui 2018 Ranskan juutalaisten instituutioiden edustajaneuvoston (CRIF) johtajaa äärioikeistolaiseksi. Tämä herätti suuttumusta ja aktivoi uudelleen häntä vastaan usein esitetyt antisemitismin syytökset. Kun ”vasemmistolaista miestä kutsutaan antisemiitiksi, se tarkoittaa, että hän ei ole kaukana vallasta”, kuului hänen sitaattinsa samana vuonna.
Mélenchon on myös toistuvasti vähätellyt juutalaisiin kohdistuneita väkivallantekoja ja pitänyt niitä vain marginaalisena ilmiönä. Tilastot osoittavat kuitenkin antisemitististen tekojen jyrkän nousun.
Vuonna 2025 Ranskassa kirjattiin noin 2 500 uskonnon harjoittamiseen liittyvää rikosta, joista noin 1 320 oli antisemitistisiä. Nämä sisältävät sekä fyysiset hyökkäykset että sanalliset ja vihapostaukset.
Poliittisella väkivallalla on monet kasvot
Poliittiset jännitteet ja täydellinen anarkia ovat olleet Ranskassa valitettavia ja korostuneita ilmiöitä presidentti Emmanuel Macronin presidenttikausien aikana. Aika näyttää jääkö Quentin Deranquen väkivaltainen kuolema vain yksittäistapaukseksi, vai onko vastaavanlaisia kohtaloita tulossa vielä lisää.
Ranskassa poliittinen väkivalta ei ole yksipuolinen ilmiö. Keltaliiviit, identitaarinen oikeisto, anarkistiset vasemmistoryhmät ja radikalisoitunut antifasismi ovat kaikki osa samaa yhteiskunnallista ilmiötä: poliittisen legitimiteetin ja luottamuksen murenemista. Lopulta kysymys ei ole vain vasemmistosta tai oikeistosta, vaan siitä, kykeneekö hajanainen poliittinen eliitti ylläpitämään väkivallattoman demokratian pelisäännöt.
Demokratian ja yhteiskuntarauhan kannalta väkivallan hyväksyminen, vähättely tai ideologinen selittely on yhtä vaarallista riippumatta siitä, tuleeko se oikealta vai vasemmalta. Poliittinen väkivalta ei muutu hyväksyttäväksi muuttamalla sen väriä.