Keskisuomalaisen mielipidekirjoituksessa pohdittiin, miten yhdistetyllä pyörä- ja kävelytiellä pitäisi kävellä, jos kulkusuuntaa ei ole erikseen merkitty.
Lehden lukija sanoi kulkeneensa aina niin sanotusti vastavirtaan nähdäkseen lähestyvät pyörät. Tämä kuitenkin aiheuttaa ajoittain tylyjä katseilta pyöräilijöiltä.
Liikenneturvan julkaisussa vuodelta 2021 annetaan asiaan liittyen ohjeita. Yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä jalankulkija voi kulkea vasenta tai oikeaa reunaa, pyöräilijät vain oikeaa reunaa.
Taustalla on 1990-luvun lopulla voimassa ollut tieliikennelaissa sääntö, jonka mukaan jalkakäytävällä, pyörätiellä ja suojatiellä on yleensä kuljettava sen oikeanpuoleisella osalla sekä sivuutettava vastaan tuleva jalankulkija oikealta ja ohitettava edellä kulkeva vasemmalta.
Uuden esityksen mukaan jalankulkijan olisi pyörätiellä tai yhdistetyllä kevyen liikenteen väylällä yleensä käytettävä väylän reunaa eli joko oikeata tai vasenta. Samalla ehdotettiin laista poistettavaksi jalankulkijoita koskeva sivuuttamis- ja ohittamissääntö. Pyöräilijöitä koskisivat edelleen oikeanpuoleisen liikenteen säännöt.
– Jalankulkijoiden liikkumisen arvaamattomuus ja toisaalta pyöräilijöiden suuri nopeus ovat johtaneet vaaratilanteisiin erityisesti yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä. Yllättäen takaa tuleva pyöräilijä voi olla jaIankulkijalle onnettomuuden aiheuttaja, lainsäädännön perusteluissa todettiin.
Esityksen mukaan jalankulkijan tulisi pyörätiellä sekä yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä voida valita kumpaa reunaa hän kulkee ja kummalle puolelle väistää. Jalankulkijan paikka olisi väylän reunalla.
– Perusteluina mainittiin muun muassa se, että jalankulkijan kulkiessa vasenta reunaa molemmat osapuolet näkisivät toisensa paremmin. Sääntömuutoksella voitaisiin vähentää jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden välisiä konfliktitilanteita, Liikenneturva toteaa.
Esityksen lopulliseksi muodoksi tuli eduskunnassa: pyörätiellä jalankulkijan on yleensä käytettävä sen reunaa. Vuoden 2020 uudistetussa tieliikennelaissa tästä kohdasta poistettiin sana ”yleensä”.
– Jos jalkakäytävää tai piennarta ei ole tai jos sillä kulkeminen ei käy haitatta päinsä, jalankulkijan on käytettävä pyörätien tai ajoradan reunaa, laissa todetaan.