Autojen ajoavustimet yleistyvät, mutta ne eivät tee autosta itseohjautuvaa. Jos auto törmää automaattipysäköinnin aikana, vastuu ei siirry autolle.
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva muistuttaa, että vastuu turvallisesta ajamisesta säilyy aina kuljettajalla, vaikka auto varoittaisi, jarruttaisi tai ohjaisi automaattisesti.
Ajoavustimet, kuten kaistavahti, mukautuva vakionopeudensäädin, automaattinen hätäjarrutus sekä peruutuskamerat ja -tutkat, voivat ehkäistä vaaratilanteita, mutta niiden toiminta ei ole aukotonta. Avustimiin vaikuttavat esimerkiksi auton malli, sää, tien kunto sekä kameroiden, tutkien ja antureiden puhtaus.
– Ajoavustimet voivat lisätä turvallisuutta, mutta ne eivät poista kuljettajan velvollisuutta seurata liikennettä ja olla valmis reagoimaan. Jos teknologiaan luottaa liikaa, tarkkaavaisuus voi herpaantua, Turvan palvelupäällikkö Sanna Luotio toteaa.
Jos vahinko sattuu ajoavustimen, kuten automaattisen pysäköinnin, ollessa käytössä, se käsitellään lähtökohtaisesti normaalina vahinkona. Jos esimerkiksi automaattipysäköinti arvioi tilanteen väärin ja auto osuu pylvääseen, vahinko käsitellään kaskovakuutuksesta tavalliseen tapaan vakuutusehtojen mukaisesti.
Jos taas esimerkiksi automaattisesta hätäjarrutuksesta huolimatta tapahtuu peräänajo, syyttömän osapuolen kulut korvattaisiin peräänajajan liikennevakuutuksesta, koska tuottamus on kuljettajalla.
Väsymys ja päihteet ovat riskejä
Teknologia ei muuta turvallisen ajamisen perusasioita. Väsyneenä, päihtyneenä tai muuten ajokyky heikentyneenä ei pidä ajaa, eikä puhelimen käyttö muutu turvalliseksi ajoavustimien ansiosta.
– Avustimet voivat antaa kuljettajalle arvokkaita lisäsekunteja vaaratilanteessa, mutta ne eivät tee huonosta ajokunnosta turvallista. Pitkällä matkalla kuljettajan vireystila ratkaisee edelleen paljon, Luotio muistuttaa.
Turvallinen liikenne syntyy edelleen ajokunnosta, ennakoinnista, sopivasta tilannenopeudesta ja teknologian rajojen ymmärtämisestä.
– Parhaimmillaan teknologia toimii kuljettajan tukena ja auttaa ehkäisemään inhimillisiä virheitä. Vastuu ei kuitenkaan siirry autolle. Kuljettajan tärkein tehtävä on edelleen seurata liikennettä ja tehdä turvallisia päätöksiä, Luotio sanoo.
Nykyiset ajoavustimet ovat vasta yksi vaihe autojen automaation kehityksessä. Markkinoilla on jo pidemmälle kehitettyä teknologiaa, mutta Suomessa lainsäädäntö ei vielä salli tällaisten järjestelmien laajamittaista käyttöä pilottihankkeita lukuun ottamatta.
LUE MYÖS:
Löytyykö autosi renkaasta pullo? Älä tee tätä kallista virhettä (VU 27.8.2026)