Kuinka paljon Grönlannista pitäisi maksaa?

Kauppasumman arviointi on asiantuntijan mukaan vaikeaa.
Grönlannin lippu. LEHTIKUVA / IDA MARIE ODGAARD
Grönlannin lippu. LEHTIKUVA / IDA MARIE ODGAARD

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump on ilmaissut haluavansa hankkia Grönlannin Yhdysvalloille.

Trump on sanonut pyrkivänsä diiliin saarta hallitsevan Tanskan kanssa. Tanskan hallitus on todennut, että Grönlanti ei ole myynnissä.

Historian saatossa tehtyjä aluekauppoja analysoinut kiinteistökehittäjä ja ekonomistinakin työskennellyt David Barker arvioi The New York Timesille, että karkeiden laskelmien ja maailmanhistoriassa toteutuneiden kauppojen valossa Grönlannin kauppahinta saattaisi olla 12,5 miljardin ja 77 miljardin dollarin välillä.

Yhdysvallat osti Alaskan vuonna 1867 summalla, joka nykyrahaksi muutettuna vastaa 150 miljoonaa dollaria. Yhdysvallat on ostanut historiansa aikana alueita myös Tanskalta. Tanska myös hallitsemansa osan Neitsytsaarista Yhdysvalloilla sumalla, joka nykyrahassa vastaa 657 miljoonaa dollaria.

Barker perustaa arvionsa hintahaarukasta aiempien kauppojen toteumiin sekä Tanskan ja Yhdysvaltojen bruttokansantuotteen kehitykseen. Hänen mukaansa arvioon vaikutta hyvin paljon se, kumman valtion talouskehityksen kannalta asiaa katsoo.

Esimerkiksi 12,5 miljardin alaraja tulee Barkerin mukaan tulokseksi, jos Neitsytsaarten kauppahintaa kasvatetaan Tanskan talouskasvusta tulleen kertoimen verran. 77 miljardia pohjautuu Yhdysvaltojen talouskasvun ja Alaskan kauppahinnan perusteella.

Hän huomauttaa, että mikäli alueesta kaupasta neuvoteltaisiin todellisesti, vaikuttaisi hintaan myös ainakin kansallisen turvallisuuden näkökulmat sekä alueen luonnonvarat.

Iskut ovat horjuttaneet maiden haurasta tulitaukoa ja nostaneet öljyn hintaa.
Yhdysvaltojen inflaatioluvut luovat paineita Fedin viestintälinjan käänteeseen.
Kotitalouksien tunnelmat ovat synkentyneet mutta työmarkkinat ovat toistaiseksi kestäneet paineita odotettua paremmin.
Mainos