Verkkouutiset

Venäläissotilaita Mariupolin draamateatterin raunioissa. LEHTIKUVA / AFP Alexander Nemenov

Kuinka kauan sota voi vielä jatkua? Vladimir Putinin ex-neuvonantajan synkkä arvio

Läntiset asiantuntijat ovat suurhyökkäyspäivästä alkaen esittäneet erilaisia arvioita Venäjän kyvystä jatkaa sotaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän talouden liberalisaatiota ajanut Andrei Illarionov toimi Vladimir Putinin talousneuvonantajana tämän vuosituhannen alussa, mutta kääntyi sitten Putinin arvostelijaksi.

Illarionov on listannut blogissaan erilaisia asiantuntija-arvioita koskien Venäjän kykyä jatkaa Ukrainan-vastaista sotaansa.

CNA:n Venäjä-tutkimuksen johtaja Michael Kofman arvioi 5. maaliskuuta, että Venäjällä on aikaa kolme viikkoa ennen kuin sen voimat ehtyvät ja maa on pakotettu tulitaukoon tai aselepoon.

Bellingcatin johtaja Venäjä-tutkija Cristo Gozev arvioi 10. maaliskuuta, että sodan kiihkeä vaihe muuttuisi jäätyneeksi konfliktiksi 7-10 päivässä. Kylmä vaihe voisi kestää kauemmin ja olisi epäselvää, onko sota jo ohi, mutta tärkeintä olisi, ettei verenvuodatusta enää olisi.

Yhdysvaltalaiskenraali Ben Hodges arvioi 15. maaliskuuta, että Venäjän yritys vallata Ukraina huipentuisi ”seuraavien kymmenen päivän aikana”. Samana päivänä hän arvioi toisessa haastattelussaan, että Venäjän hyökkäysresurssit loppuisivat noin kymmenessä päivässä.

– Tarkoittaako tämä, että kaikki nämä asiantuntijat olivat täysin väärässä? Ei. Alkuperäinen Venäjän invaasiosuunnitelma epäonnistui. He eivät saaneet vallattua Kiovaa, he eivät pystyneet syrjäyttämään hallitusta, salamasota torjuttiin. Mutta Venäjä ei käyttänyt loppuunsa hyökkäyskapasiteettiaan lainkaan niin nopeasti kuin he olettivat, kirjoittaa Woodrow Wilson-keskuksen tutkija Kamiil Galeev.

Galeevin mukaan venäläisten kannalta invaasio epäonnistui.

– He odottivat nopeaa ja helppoa itäeurooppalaisen maan rauhoittamista vuoden 1968 Tšekkoslovakian tyyliin. Siitä tulikin pitkä ja verinen sota näännytyssota, johon Venäjä ei ollut oikein varautunut.

Illarionovin oma loppuarvion mukaan ”hatusta vedetyillä populaariarvioilla ei ole kytköstä todellisuuteen”.

Sota voi olla verinen ja jatkua pitkään. Sodassa ei ole vielä tapahtunut käännettä. Miesvahvuudet, raskas aseistus ja aloite –  näissä kaikissa Venäjän armeijalla on vielä etu puolellaan.

Hänen mukaansa ”populaari-asiantuntijoilta jää vielä jotakin erittäin tärkeää tietämättä ja ymmärtämättä Venäjän asevoimien määrästä ja laadusta”, ja että vastaavasti ”tarkkailijoille jää vielä tuntemattomaksi jotakin tärkeää Ukrainan asevoimien koosta ja laadusta.”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)