Krim jäämässä eristyksiin – uusi iskusarja siltoihin

Hersonin alueelta pääsee Krimille enää kapeaa maakannasta pitkin.
Tšonharin silta. (Kuvakaappaus videolta. X)
Tšonharin silta. (Kuvakaappaus videolta. X)

Ukraina on jatkanut venäläisten miehittämän Krimin niemimaan eristämistä miehitetystä Hersonin alueesta. Verkkouutiset kertoi aiemmin iskusta Tšonharin siltaan, joka sijaitsee Syvaš- eli Mätämeren ja Pohjois-Krimin kanavan itäpuolella.

Kesäkuun 10. aamuna venäläiset sulkivat itäpuolella kulkevan Henitšeskin sillan, johon oli kohdistunut ohjusisku. Nyt Ukraina on iskenyt myös muita alueen länsipuolella sijaitsevia siltoja vastaan.

Kollaboraattori ja venäläisten nimittämä Hersonin alueen ”kuvernööri” Volodymyr Saldo vahvisti viesttipalvelu Telegramissa aamulla 11. kesäkuuta, että Ukraina on iskenyt Mätämeren länsipuolella sijaitsevaan Armjanskin siltaan.

– Viime yönä vihollinen pommitti Pohjois-Krimin kanavan läheisyydessä Preobazhenkaa ja Myrneä, maantiesiltaa Perekopin ja Armjanskin välillä sekä siltaa lähellä Stavkyn kylää, kirjoittaa Saldo.

Saldon julkaiseman ajokarttaohjeen mukaan Krimille pääsee miehitetystä Etelä-Ukrainasta nyt ainoastaan yhtä kautta lännestä Armjanskista ja Stavkyn välillä kulkevaa maakannasta pitkin. Maantieteellisesti tämä tarkoittaa, ettei ehjiä siltoja Krimin niemimaalle enää ole.

Ukrainan 1. rynnäkköprikaatin komentaja Dmytro ”Perun” Filatov sanoi Ukrainan yleisradiolle Suspilnelle, että Tšonharin silta on vaurioitunut kriittisesti. Hän kertoi venäläisten yrittävän käyttää nyt myös ponttonisiltoja.

Filatov kertoi myös, että Tšonharin sillan vaurioittamisen takia venäläiset joutuivat keskittämään kuljetusreittinsä Armjanskiin.

– Onnistuimme iskemään polttoaine- ja ammuslastissa oleviin kuorma-autoihin. Ajoneuvoja oli noin 50 ja osa niistä saatiin tuhottua, sanoi Filatov.

Ukrainan toistuvat järjestelmälliset kaukoiskut paljastavat Venäjän heikkoudet, huomauttaa kansanedustaja.
Ukrainalaiset laajentavat iskujaan Venäjän huoltoyhteyksiä vastaan Donetskin alueella.
Asiantuntijan mukaan tällä hetkellä suurin vaara on, että hyökkääjä saa neuvottelupöydässä sen, mitä se ei hyökkäyssodallaan saavuttanut.
Mainos