Venäjän presidentinhallinnossa on alettu valmistella tapaa esittää mahdollinen sodan päättyminen Ukrainan kanssa venäläisille ”voittona”, kirjoittaa Vladimir Putinia ja hänen lähipiiriään seuraava tutkimuskeskus Dossier Center.
Siihen kuuluu propagandistisia viestejä, joiden avulla aiotaan selittää rauhansopimuksen allekirjoittaminen, vaikkei yli neljän vuoden taistelujen jälkeen ole saavutettu merkittäviä tuloksia valtavista tappioista huolimatta.
– On osattava pysähtyä ajoissa, todettiin lopputalvesta presidentinhallinnon ensimmäisen varajohtajan Sergei Kirijenkon alaisille esitellyssä diaesityksessä.
Siinä kerrottiin, miten ”erityisoperaation” jatkaminen vaatisi yleisen liikekannallepanon ja täydellisen siirtymisen sotatalouteen, joka uhkaisi ehdyttää luonnonvarat, aiheuttaa verojen korotuksia, kuihduttaa yritystoiminnan, tuoda uusia drooni-iskuja ja pahentaa demografista kriisiä.
Dossierin hallintoa lähellä olevan lähteen mukaan Kremlissä ollaan vakavasti huolissaan rintamatilanteesta ja taloudesta, minkä vuoksi hallinto haluaa muuttaa ”erityisoperaation” tavoitteiden tulkintaa. Painopiste aiotaan siirtää Donbasiin, jonka luovuttamista Venäjä on jo pitkään tuloksetta vaatinut Ukrainalta.
Sen sekä Zaporižžjan ja Hersonin pääosien hallinnan pitäisi muodostua yhteiskunnalle keskeiseksi perusteluksi aiempien Kiovan valtaamisen ja Ukrainan vallanvaihdon sijasta.
”Denatsifikaatioksi” ehdotetaan esitettäväksi itse sotatoimet ja ukrainalaissotilaiden tappaminen, kun taas Kiovan valtaamisesta aiotaan julistaa, ettei se koskaan kuulunut Kremlin todellisiin suunnitelmiin.
Esityksen laatijat myöntävät, että sodan päättyminen ilman selvää ”voittoa” voi aiheuttaa ärtymystä ennen kaikkea radikaalisti ajattelevien kansalaisten keskuudessa. Erityisen ongelmallisina pidetään z-bloggaajia ja ”sohvapatriootteja”, jotka ovat keskittyneet ajatukseen Kiovan valtaamisesta.
Tämän ryhmän neutraloimiseksi presidentinhallinto ehdottaa ”emotionaalista uudelleenkoulutusta”. Lojaaleja bloggaajia aiotaan johdattaa ajatukseen sodan lopettamisen tarpeellisuudesta, kun taas yhteistyöhaluttomat pyritään syrjäyttämään julkisuudesta, leimaamaan ei-isänmaallisiksi, marginalisoimaan ja pelottelemaan syytteillä asevoimien ”mustamaalaamisesta”.
Erillinen osio on omistettu ”erityisoperaation veteraaneille”. Hallinnossa katsotaan, että heillä on oikeus tyytymättömyyteen, minkä vuoksi heidän huomionsa ehdotetaan siirrettäväksi muihin hankkeisiin, kuten miehitettyjen alueiden jälleenrakennukseen tai palvelukseen ”Afrika Korpsissa”. Median pitäisi suunnitelman mukaan alkaa julkaista kertomuksia veteraanien ”onnistuneesta sopeutumisesta” – siitä, kuinka ”erityisoperaation sankarit” perustavat yrityksiä, ostavat asuntoja, pääsevät yliopistoihin ja muuttuvat ”kunnioitetuiksi yhteiskunnan jäseniksi”.
Samalla aiotaan näyttää myös kielteisiä esimerkkejä alkoholisoituneista, itsemurhan tehneistä tai vankilaan joutuneista veteraaneista.
Sotaan, talouden heikkenemiseen ja rajoituksiin väsyneen väestön osalta Kreml haluaa luoda tunteen vähittäisestä ”normalisoitumisesta”. Erityisesti ehdotetaan pyöreän pöydän keskustelujen järjestämistä maan tulevaisuudesta ”voiton” jälkeen sekä julkaisuja venäläisten yritysten pakotteiden aikaisista menestyksistä.
Lisäksi hallinnossa suunnitellaan ”hallittua suojasäätä” kulttuuriin: sensuurin lieventämistä elokuvissa ja kirjallisuudessa ja huumorin palauttamista televisioon. Internet-sensuurin purkamisesta esityksessä ei kuitenkaan puhuta.