Verkkouutiset

Lännestä on leviämässä Suomeen lumisateita. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Kovat pakkaset vaihtuvat hetkeksi tuuliseen säähän

Helmikuun puoliväli ylitetään viime päiviä lauhemmassa säässä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sääpalvelu Forecan mukaan tuuli voimistuu ensin etelässä ja vähitellen myös pohjoisessa. Ajoittain lumisateita pääsee leviämään lännestä Suomeen.

Viikonlopun aikana kireää pakkasta oli vielä käytännössä koko Manner-Suomessa. Paikoin maan keski- ja pohjoisosassa pakkasta on ollut yli 30 astetta, mutta nyt sää on hiljalleen muuttumassa.

Forecan mukaan maanantaina Suomessa on vielä korkeapaine. Sää on enimmäkseen poutainen, ja päivällä on monin paikoin myös aurinkoista. Etelässä puhaltaa kohtalainen itätuuli, joka voimistuu vähitellen maan keskiosassa asti.

Päivällä lämpötila nousee maan etelä- ja länsiosassa 5–15 pakkasasteeseen ja maan itä- sekä pohjoisosassa 10–20 pakkasasteeseen. Lauhinta on lounaisrannikolla. Viima saa kuitenkin pakkasen tuntumaan purevalta.

Tiistain vastaisena yönä pakkasta on enimmäkseen 10–20 astetta. Lounaassa on 5–10 astetta, mutta Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Suomen selkeillä alueilla lämpötila voi laskea jälleen −20 ja −30 asteen välille.

Tuuli voimistuu

Tiistain aikana idänpuoleinen tuuli voimistuu Pohjois-Pohjanmaalla asti. Lapissa heikko tai kohtalainen tuuli puhaltaa etelästä.

Maan etelä- ja länsiosassa sää pilvistyy hitaasti ja lounaasta leviää jo paikoin lumisadetta. Mukana saattaa tulla myös jäätävää tihkua.

Idässä ja pohjoisessa sää on vielä kylmä ja poutainen.

Tiistaina ja keskiviikon vastaisena yönä lämpötila pysyttelee lounaassa −5 asteen vaiheilla. Yleisemmin maan etelä- ja länsiosassa pakkasta on 5–10 astetta, maan itä- ja pohjoisosassa 10–20 astetta.

Keskiviikkona kaakonpuoleinen tuuli on koko maassa kohtalaista tai navakkaa. Kapea lumisadealue etenee maan itä- ja pohjoisosaan, sen sijaan lännessä vähitellen poutaantuu.

Lämpötila kohoaa lounaisrannikolla jo nollan tienoille. Etelässä ja lännessä pakkasta on 1–10 astetta ja idässä sekä pohjoisessa 10–18 astetta.

Loppuviikolla lisää lumisateita

Torstai on tuulinen ja pilvinen päivä. Lännestä on leviämässä Suomeen uusia lumisateita, jotka kulkevat perjantaina hiljalleen maan yli kohti itää. Etelässä ja lännessä lämpötila voi käväistä paikoin vähän suojan puolella ja osa sateesta tulla vetenä.

– Sään ennustettavuus heikkenee selvästi viikonlopun alla. Näillä näkymin lauantai ja sunnuntai ovat kuitenkin edelleen melko tuulisia päiviä ja lämpötila pysyy pääasiassa pakkasen puolella, Foreca ennustaa.

Vaikka sää jatkuukin talvisena, niin tähän aikaan vuodesta päivisin on jo selvästi lauhempaa kuin öisin. Helmikuun edetessä aurinko alkaa lämmittää yhä enemmän, ja lämpötilaerot kasvavat entisestään kevättä kohti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)