Pörssikurssien kehitys Nordnetin verkkosivuilla ja Euribor korko Suomen Pankin verkkosivuilla (etualalla) 3. huhtikuuta 2025. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Koronlaskut ovat pääanalyytikon mukaan toistaiseksi ohi

Korot tulevat todennäköisesti pysymään tämän vuoden ajan kahden prosentin tuntumassa, Jan von Gerich arvioi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan keskuspankin koronlaskut ovat toistaiseksi ohi. Suomalaiset asuntovelalliset ja Suomen talous eivät saa enää uutta vetoapua kevenevistä asuntolainakuluista, uskoo Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich.

– Viime vuosien korkojen liikkeisiin verrattuna tänä vuonna tulemme näkemään enemmän sivusuuntaista kehitystä. Emme odota dramaattisia muutoksia. Jos oikein suurennuslasilla tarkastelemme, niin suunta on mieluummin hieman ylöspäin kuin alaspäin, von Gerich sanoo Verkkouutisille.

Von Gerich ennustaa, että korot nousevat tämän vuoden loppua kohden noin 0,25 prosenttiyksikköä. Mahdolliset nousut eivät hetkauta suomalaisen asuntovelallisen taloutta samalla tavalla kuin hieman aiemmin koetut kurssinousut, kun euroalueen inflaatio laukkasi kuumana.

– Seuraavan puolen vuoden aikana keskuspankki ei tule nostamaan korkojaan ylöspäin. Yläsuuntainen paine tulee enemmänkin markkinareaktioista. Markkinoilla katsotaan eteenpäin ja sitä mitä tapahtuu tulevaisuudessa, von Gerich sanoo.

– Meidänkin ennusteessamme näkyy se, että euroalueen talous on yllättänyt yläkanttiin. Se ei anna syitä koronnostoille, mutta jos talous kiihdyttää vielä kasvuaan, niin tilanne voi muuttua.

Von Gerich kuvaa tilannetta, joka antaisi syyn keskuspankille nostaa korkoa. Hänen mukaansa euroalueen työttömyysluvut ovat edelleen historiallisen matalat. Yhdysvalloissa maahanmuutto tarjoaa yritysten käyttöön työvoimaa ja se antaa talouskasvulle paremmat eväät.

– Työmarkkinoilla ei tarvitse tapahtua suurta kiristymistä, jotta palkkapaineet nousisivat ja se aiheuttaisi EKP:lle huolen yläsuuntaisista inflaatiopaineista.

”Puolentoista prosentin kasvu on hyvä esitys euroalueelta”

Euroalueen talouden odotetaan kasvavan myös tänä vuonna. Viime vuonna se osoitti sitkeyttä. Geopoliittisista epävarmuuksista ja kauppasodan uhasta huolimatta euroalueen talouden on ennustettu kasvavan 1,2 prosentin luokkaa vuonna.

– Puolentoista prosentin talouskasvu on hyvä esitys euroalueelta. Jos mietimme pidemmällä aikavälillä, kuinka paljon euroalueen talous voisi kasvaa, niin se ei noista luvuista nouse hirveästi, Nordean von Gerich sanoo.

– Joidenkin arvioiden mukaan euroalueen kasvupotentiaali on pitkällä aikavälillä lähempänä prosenttia. Jo puolentoista prosentin kasvulla voidaan nähdä, että työmarkkina pysyy kireänä ja on inflaatiopaineita. Pidemmän historian valossa voisi odottaa kahden tai kolmen prosentin kasvua, jotta EKP joutuisi reagoimaan tilanteeseen.

Vaikka euroalueen talous on osoittanut sitkeyttä, niin se ei kuitenkaan ole kaukana tilanteesta, jossa koronnostojen sijaan nähdäänkin laskuja. Kyse ei tarvitse olla suuresta shokista markkinoilla

 – Ennusteissamme on sisällä se, että inflaatio tulee laskemaan kahden prosentin alapuolelle. Jos tulisi tilanne, jossa inflaatioluvut laskisivat selkeästi kakkosen alapuolelle ja samaan aikaan kasvuluvut painuisivat nollan tuntumaan, niin EKP voisi joutua laskemaan korkoa, von Gerich sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)