Tilastokeskuksen mukaan viime joulukuussa pantiin vireille 244 konkurssia, mikä on 22 konkurssia enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa.
Joulukuussa henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 1 571, mikä on 717 henkilötyövuotta enemmän kuin vuoden 2022 joulukuussa.
Viimeisen 12 kuukauden aikana konkurssiin on haettu 3 315 yritystä, mikä on enemmän kuin 2009 finanssikriisin aikaan.
Vaikka viime vuoden aikana hakemusten määrä lisääntyi 25 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, konkurssien määrä on silti huomattavasti pienempi kuin 1990-luvun lama-aikana. Pahimpaan lama-aikaan vuonna 1992 konkurssien määrä oli peräti 7 391.
Viime vuoden aikana konkurssiin haettuja yrityksiä oli eniten muiden palveluiden toimialla, jossa oli 1 069 konkurssia ja näissä konkurssiuhan alla oli 5051 henkilötyövuotta.
Rakennusalalla taas haettiin vuoden 2023 aikana 782 yritystä konkurssiin ja näissä yrityksissä konkurssiuhan alla oli 4 018 henkilötyövuotta.