Komission mukaan kasvun elpyminen viivästyy

Kasvu oli viime vuonna vaimeaa ja EU:n talouden lähtötilanne on odotettua heikompi.
Euroopan komission rakennus Brysselissä. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / ARIS OIKONOMOU
Euroopan komission rakennus Brysselissä. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / ARIS OIKONOMOU

Euroopan komission talven väliennusteessa sekä EU:n että euroalueen kasvun ennustetaan jäävän 0,5 prosenttiin viime vuonna, kun sen syksyn talousennusteessa ennustettiin olevan 0,6 prosenttia.

Suomessa ei päästy viime vuonna kasvuun lainkaan, ja ennuste miinuksesta on 0,4 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kuluvan vuoden kasvuennuste on laskenut EU:ssa 0,9 prosenttiin (1,3 %) ja euroalueella 0,8 prosenttiin (1,2 %). Suomessa kasvuennuste tälle vuodelle on 0,6 prosenttia.

Vuonna 2025 talouden toimeliaisuuden odotetaan edelleen kasvavan – EU:ssa 1,7 prosenttia, euroalueella 1,5 prosenttia ja Suomessa 1,6 prosenttia.

Inflaatio näyttää hidastuvan nopeammin kuin syksyllä ennustettiin. Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin nousu oli vuonna 2023 EU:ssa 6,3 prosenttia, ja sen odotetaan hidastuvan 3,0 prosenttiin tänä vuonna ja 2,5 prosenttiin vuonna 2025.

Euroalueella Inflaatio oli viime vuonna 5,4 prosenttia ja sen odotetaan hidastuvan tänä vuonna 2,7 prosenttiin ja 2,2 prosenttiin vuonna 2025.

Suomessa inflaatio hidastui 4,3 prosenttiin vuonna 2023. Sen ennustetaan hidastuvan 1,4 prosenttiin tänä vuonna ja nousevan sen jälkeen 1,5 prosenttiin ensi vuonna.

Kasvu elpyy tänä vuonna

Viime vuonna kasvua hillitsivät komission mukaan kotitalouksien ostovoiman heikkeneminen, rahapolitiikan voimakas kiristäminen, finanssipoliittisen tuen osittainen lakkauttaminen ja ulkoisen kysynnän väheneminen.

Poimintoja videosisällöistämme

EU:n talouden näkymät vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä ovat edelleen heikot sen jälkeen, kun tekninen taantuma vältettiin niukasti viime vuoden jälkipuoliskolla.

Talouden toimeliaisuuden odotetaan kuitenkin kiihtyvän vähitellen tänä vuonna. Inflaation hidastumisen jatkuessa reaalipalkkojen nousun ja häiriönsietokykyisten työmarkkinoiden uskotaan tukevan kulutuksen elpymistä. Luottoehtojen asteittainen helpottuminen edistää investointeja.

Lisäksi komissio odottaa ulkomaisten kumppaneiden kanssa käytävän kaupan normalisoituvan.
Kasvuvauhdin odotetaan vakiintuvan vuoden 2024 jälkipuoliskolta vuoden 2025 loppuun.

Kuluttajahintainflaatio hidastui viime vuonna odotettua nopeammin, mikä johtui suurelta osin energian hintojen laskusta.

Energiatukitoimenpiteiden päättyminen kaikissa EU-maissa ja Punaisenmeren kaupan häiriöistä johtuvat korkeammat kuljetuskustannukset aiheuttavat lyhyellä aikavälillä kuitenkin komission mukaan jonkin verran hintapaineita vaikuttamatta kuitenkaan inflaation hidastumiseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ennustejakson loppuun mennessä euroalueen kuluttajahintainflaation ennustetaan jäävän juuri ja juuri EKP:n tavoitetta korkeammaksi ja EU:n inflaatiovauhdin hieman suuremmaksi.

Komissio kuitenkin huomauttaa, että ennusteeseen liittyy epävarmuuksia pitkittyneiden geopoliittisten jännitteiden ja Lähi-idän konfliktin laajenemisriskin vuoksi.

– EU:n sisällä kasvua ja inflaatiota koskevien perusskenaarioiden riskit liittyvät siihen, ovatko kulutus ja palkkojen kasvu odotusten mukaisia sekä siihen, miten korkealla tasolla korot pysyvät ja kuinka kauan. Ilmastoriskeistä ja äärimmäisten sääilmiöiden yleistymisestä johtuvat uhat jatkuvat edelleen, ennuste toteaa.

Henkilöstö siirtyy uuden omistajan palvelukseen.
Lähi-idän tilanne osoittaa taas, miksi irtautuminen fossiilienergiasta on tärkeää, Sari Multala toteaa.
Elinkeinoelämän keskusliiton pitkäaikainen toimitusjohtaja jää eläkkeelle toukokuussa.
Mainos