Suomessa vuosikymmenen ajan asunut ukrainalaissotilas Serhii kohtasi melkein loppunsa, kun kolmen päivän tehtävä etulinjassa venyi kahdeksi viikoksi venäläisten saartaessa hänet. Asiasta uutisoi CNN.
Serhii oli työskennellyt Suomessa lähes 10 vuotta remonttimiehenä, kunnes hän sodan alkaessa suuntasi takaisin Ukrainaan. Serhi päätyi 80. galitsialaiseen ilmarynnäkköprikaatiin, jossa hän sai Suomi-taustansa ansiosta kutsunimen ”Fin”.
Lokakuun 27. päivä Serhiin yksikkö oli määrätty Bahmutin lähelle Itä-Ukrainaan. Siellä heille annettin tehtäväksi puolustaa etulinjan juoksuhautoja seuraavan kolmen päivän ajan. Monille siitä tulisi heidän viimeinen tehtävänsä.
Etulinjassa sotilaat joutuivat jatkuvien tykistöiskujen kohteeksi. Juuri kun he olivat siirtymässä, iskeytyi venäläisten kranaatti korsuun, jossa oli Serhiin lisäksi kaksi muuta sotilasta. He haavoittuivat ja päätyivät erilleen muusta ryhmästä.
Serhii sai haavoja jalkoihin, kaksi muuta sotilasta myös leukoihinsa. Toinen heistä oli niin shokissa, että halusi tappaa itsensä. Häneltä otettiin ase pois.
Kun evakuointiryhmä saapui, Serhii vaati, että he veisivät kaksi vaikeammin haavoittunutta sotilasta ensin. Hän lupasi jäädä siksi aikaa etulinjaan ja yrittäisi päästä pois heti, kun se olisi mahdollista. Tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan tullut.
Aina, kun evakuointiryhmä lähestyi Serhiin asemaa, venäläiset aloittivat armottoman tykistökeskityksen. Heidän täytyi kääntyä aina takaisin ja jättää haavoittunut Serhii yksin etulinjaan.
Ukrainalaiset olivat kuitenkin ovelia. Yksikön komentaja pudotti Serhiille droonilla vettä, kipulääkkeitä, suklaata ja jopa savukkeita. Usein vesipullot menivät kuitenkin pudotuksessa rikki.
– Arvostin silti jokaista hörppyä, Serhii kertoo.
Serhiin epäonneksi myös venäläiset käyttivät drooneja. Kerran yksi niistä pudotti Serhiin viereen kranaatin, joka räjähti vain puolen metrin päässä hänestä. Hän kuitenkin selvisi tästäkin.
Seuraavat kolme päivää Serhii oli venäläisten saartamassa korsussa. Venäläiset tulivat myös koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi, ja Serhii kuuli heidän äänensä yhä selvemmin.
Koska Serhii uskoi kuolevansa, päätyi hän karuun ratkaisuun: Hän kuiskasi radioon venäläissotilaiden koordinaatteja ukrainalaistykistölle, odottaen kuolevansa tykistökeskityksessä itsekin. Serhiyn ansiosta venäläisiin osui lukuisia tarkkoja iskuja, mutta kuin ihmeen kaupalla hän selvisi taas hengissä.
Lopulta korsuun hyppäsi venäläissotilas, joka kysyi Serhiiltä, mistä hän oli kotoisin. Serhii vastasi venäjäksi kärsivänsä aivotärähdyksestä ja pyysi vettä. Venäläissotilaalta ei vettä herunut, mutta myöhemmin tämä ryömi pois.
– En vieläkään ymmärrä, miten hän ei tajunnut, että olen Ukrainan asevoimista. Minulla oli ukrainalainen univormu, housuni oli pikselikuvioitu ja oli ilmiselvää, että saappaani olivat ukrainalaiset, Serhii kummastelee.
Lopulta Serhiin komentaja totesi, että ainoa mahdollisuus on yrittää ryömiä pois ja rukoilla. Serhii onnistui ryömimään venäläisten käyttämän korsun läpi, kuunnellen radiosta komentajansa ohjeita.
– Paristot olivat melkein lopussa. Komentaja huusi, että minun pitäisi liikkua. Lopulta pääsin ukrainalaisten asemiin. ”Fin, liiku”, minulle sanottiin, Serhii toteaa.
Serhii on viettänyt nyt joitakin viikkoja ukrainalaisessa sotasairaalassa. Hän ei edelleenkään pysty uskomaan selvinneensä koettelemuksesta.
Itseään Serhii ei kuitenkaan pidä sankarina.
– Näkisittepä, mitä jätkämme tekevät etulinjassa: Kuinka he taistelevat, evakuoivat ja pelastavat kavereitamme. He maksavat tästä korkean hinnan, he maksavat tästä verellään, Serhii harmittelee.
