Petteri Orpon hallituskausi on tähän mennessä ollut politiikkasaavutuksiltaan erinomainen. Kokoomuksen, perussuomalaisten, KD:n ja RKP:n nelikko on uskaltanut toteuttaa uudistuksia, joita vielä muutama vuosi sitten ei olisi uskottu mahdollisiksi. Toisin kuin vasemmisto-oppositio väittää, uudistukset eivät muuta suomalaisen yhteiskunnan perussuuntausta, eikä se ole tarkoituskaan. Uskomme edelleen laajaan julkiseen hyvinvointilupaukseen markkinatalouden puitteissa – mutta lupaus on tämän hallituskauden jälkeen lujemmalla pohjalla kuin aiemmin.
Petteri Orpo voi katsoa tyytyväisenä hallituksensa saavutuksia. Erityisesti nousee esiin kolme uudistusta, joilla on ilmeisiä kauaskantoisia suotuisia vaikutuksia, vaikka niitä ei tällä hetkellä ehkä täysin tiedosteta.
Ensimmäinen eli poliittisten lakkojen rajoittaminen normalisoi vallankäyttöä Suomessa. Kun ei enää edellytetä ammattiliittojen nyökkäystä kaikille uudistuksille, meidän on helpompi viedä vastedeskin läpi työllisyyden ja talouskasvun kannalta hyödyllisiä uudistuksia. Ministeri Arto Satosen ansiokkaasti valmistelemat lakkolait olivat iso käänne Suomen politiikassa, jossa olivat jääneet voimaan kylmän sodan ajan valta-asetelmat.
Toinen lakitekstin osalta pikkuruinen uudistus on valtakunnansovittelijaa koskeva normi, joka edellyttää sovittelijaa tukemaan palkanmuodostuksen hyvää toimintaa. Tällainen lisäys todennäköisesti riittää lujittamaan toimintatavan, jonka mukaan sovittelija ei tee palkkasopuesityksiä, jotka ylittäisivät vientiteollisuuden korotusvauhdin. Pieni mutta iso uudistus, joka täydentää instituutioidemme sopeutumisen eurojäsenyyteen ja nykyaikaisten työmarkkinoiden toimintaan.
Kolmas erinomainen uutinen on sopu velkaantumisen fiskaalisäännöstä eli niin sanotusta velkajarrusta. Vaikka se ei lähivuosina periaatteessa suoraan vaadi jämäkämpää sopeutusta kuin EU:n fiskaalisäännöstö, se luo menettelytavat ja prosessit, joilla Suomen julkisen talouden ryhdistäminen onnistuu selvästi todennäköisemmin kuin mitä tähän mennessä on ollut syytä ajatella. Sopimusta on luonnehdittu kokoomuksen voitoksi, ja eihän sitä olisi syntynyt ilman kokoomusta. Ennen kaikkea se on voitto Suomelle.
Kaikille kolmelle reformille on yhteistä, että ne lähentävät meidän toimintatapojamme muihin pohjoismaihin ja erityisesti Ruotsiin. Naapurimaassamme ei ole koskaan lähdetty siitä, että hallitus alentuisi pyytämään lupaa uudistuksille järjestöiltä. Siellä on jo 25 vuoden ajan velvoitettu julkista sovittelijaa tukemaan vientiteollisuuden palkkajohtajuutta.
Ruotsin julkistalouden vahvempi tila luotiin jo 1990-luvulla koko Riksdagin asettamalla ylijäämätavoitteella. Vaikka opposition on karjunut ääni käheänä Suomen loittonemisesta Pohjolasta, totuus on taloudenpidon osalta täsmälleen päinvastainen.
Ketkä tulevilla vaalikausilla valtaa käyttävätkään, tulevat hyötymään näistä uudistuksista. Tällä hetkellä SDP:n kannatus on vahvaa, mutta sosialidemokraattien kannatuksen nykyinen kasvu ei ole kokoomuslaisen politiikan näkökulmasta pelkästään kielteinen asia. Antti Lindtman on onneksi tehnyt uutena puheenjohtajana pesäeroa Rinteen–Marinin kauden vasemmistoutopioihin. Jos SDP:n kannatus mataisi kovin alhaalla, saisimme olla huolissamme siitä, että puolueessa kaappaa taas vallan sellainen joukko, joka ajaa Suomea kohti vaikeuksia.
Euroopan maiden päätöksenteossa on Saksan sinipunayhteistyön ja UK:n pääministeri Starmerin muodossa merkkejä sosialidemokratian siirtymisestä realistisempaan suuntaan. On hyvä, että nykyisenä turvallisuusuhkien aikana SDP:ssäkin vahvistuu tannerilainen realismi.
Politiikan julkisuuden kiihkeä haasto kiinnittyy tällä hetkellä työllisyyden ja talouden kasvuun. Valtiovarainministeriö on arvioinut Orpon hallituksen uudistusten työllisyysvaikutukseksi noin 90 000 lisätyöllistä, ja ne alkavat näkyä, jahka suhdannetilanne normalisoituu.
Oheisessa kuviossa näkyy Tilastokeskuksen mukainen 15–64-vuotiaiden vuotuinen työllisyysaste vuoteen 2024 asti. Aikasarjaa on jatkettu Valtiovarainministeriön syksyn Taloudellisen katsauksen mukaisella keskipitkän aikavälin ennusteella vuoteen 2029 asti. Samaan kuvioon (oikea asteikko) on vuosille 2023–29 piirretty samaisen VM:n katsauksen mukainen suhdannetilanteen kuvaaja eli tuotantokuilu. Se kertoo, montako prosenttia kokonaistuotanto alittaa normaalitilan potentiaalinsa.
Vuonna 2029 suhdannetilanteen oletetaan normalisoituneen, ja silloin työllisyysastekin saavuttaa nykynäkemyksen mukaan uuden ennätyksensä, 74,2 prosenttia. Tällä hetkellä työllisyysaste tietenkin alittaa normaalitilansa, koska kärsimme runsaan kahden prosentin syvyisestä taantumasta.
Moni kokoomuksen kannattaja, tämän kirjoittaja mukaan lukien, toivoisi tietenkin, että suhdannekuoppa täyttyisi nopeammin ja näkisimme nopeamman työllisyyskasvun. Niinkin voi käydä. Mutta joka tapauksessa voimme kokoomuslaisina olla ylpeästi tietoisia siitä, että olemme taas roimasti kohentaneet isänmaan talouskuntoa.
Jos matalasuhdanteessa on kuunneltava opposition kritiikkiä, se on vain kestettävä – tietoisena siitä, että hiljaa mielessään moni oppositiopoliitikkokin kiittää Orpon hallitusta.
Kirjoittaja Juhana Vartiainen on ekonomisti ja työelämäprofessori Svenska Handelshögskolanissa.
Kirjoitus on alunperin julkaistu Nykypäivä-lehdessä 4/2025
