Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman tyrmää liikenne- ja viestintäministeriön virkakunnan ehdottamat ruuhkamaksut. Tiedotteessaan hän kehottaa pikemminkin hillitsemään autoilijoiden kustannuksia.
– Monelle suomalaiselle auto on välttämätön esimerkiksi työmatkojen kulkemiseen ja perheen arjen pyörittämiseen. Tankkaaminen vie jo liian suuren osan palkasta. Siihen päälle ei tarvita ruuhkamaksua, joka olisi uusi lasku töihin lähtemisestä, kokoomusedustaja sanoo.
Liikenne- ja viestintäministeriön virkakunta esitti keskiviikkona alueellisia ruuhkamaksuja suurille kaupunkiseuduille, kuten pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle. Kyse on virkakunnan ehdotuksesta seuraavalle hallituskaudelle.
Vikmanin mukaan kokoomuksen tavoite on, että työssäkäyvälle jää enemmän rahaa käteen. Työn verotuksen keventämisen rinnalla on huolehdittava siitä, etteivät työmatkakulut syö ostovoimaa.
– Työssäkäyvän kukkarolla on jo riittävästi jakajia. Ei käy, että työn verotusta kevennetään ja hyöty kerätään takaisin työmatkoille asetettavilla uusilla maksuilla. Kokoomus ei kannata ruuhkamaksuja.
Vikman muistuttaa, että myös kaupunkiseuduilla työpaikan sijainti, työvuorot ja lapsiperheen arki voivat tehdä omasta autosta välttämättömän.
– Hoitajan on ehdittävä työvuoroon ja vanhemman vietävä lapsi päiväkotiin. Kaikkien arki ei taivu joukkoliikenteen reitteihin ja aikatauluihin. Ruuhkamaksu ei poista tarvetta käyttää autoa. Se vain tekee välttämättömästä liikkumisesta kalliimpaa.
Hallituksen polttoainesopua tamperelaisedustaja pitää tervetulleena mutta helpotusta rajallisena. Suomen heikko julkisen talouden tilanne rajoittaa mahdollisuuksia tukea autoilijoita.
– Helpotus jää pienemmäksi kuin moni autoilija toivoo. Valtiontalouden liikkumavara ei mahdollista suuria tukipaketteja. Juuri siksi julkisen talouden tasapainottaminen on niin tärkeää. Mitä enemmän rahaa kuluu velan korkoihin, sitä vähemmän sitä on käytettävissä suomalaisten arjen helpottamiseen.
Kokoomus on jo esittänyt keinonsa julkisen talouden tasapainottamiseen, Vikman korostaa.
– Julkisen talouden kuntoon laittaminen näkyy lopulta jokaisen suomalaisen arjessa. Se ratkaisee myös, millaiset mahdollisuudet meillä on auttaa seuraavan kriisin iskiessä. Kokoomus on osoittanut keinonsa talouden tasapainottamiseen. Nyt tarvitaan valmiutta tehdä päätökset.
– Autoilijat tarvitsevat kohtuullisuutta liikkumisen kustannuksiin ja Suomi kestävän valtiontalouden. Ruuhkamaksut vain kasvattaisivat työssäkäyvän laskua, Vikman päättää.