– Perussuomalaiset neuvottelivat bensapaketin, hyväksyivät sen ja ryntäsivät julkisuuteen haukkumaan omaa päätöstään, toteaa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra X-alustalla.
Hallitus julkisti eilen 60 miljoonan euron tukipaketin, jolla helpotetaan polttoaineiden hinnannoususta aiheutuvia kustannuksia. Tuki kohdistuu erityisesti työssäkäyntiin, kuljetusalalle sekä maa- ja metsätalouteen.
– [Jani] Mäkelä antoi paketille vitosen. Ilmeisesti sama arvosana omille neuvottelutaidoille? Kopra kommentoi viitaten PS:n eduskuntaryhmänjohtajaan, joka on ahkerasti arvostellut polttoainetukea.
– Tällaista oppositioleikkiä hallituksen sisältä näkee harvoin, kiusallista, Kopra jatkaa.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) muistutti EU:n huippukokouksesta Brysselistä, että nopeita keinoja vaikuttaa pumppuhintoihin ei hallituksella ole.
– Hallituksessa olo on sellaista, että kun ollaan yhdessä tekemässä päätöksiä, niin joskus niitä on sitten vaikea puolustaa, vaikka olisi ihan itse päättänyt, Orpo sanoi Kauppalehdelle.
Kansanedustaja Henrik Vuornos (kok.) toteaa, että kun perussuomalaisille ei näytä ”bensasopu” maistuvan, kannattaisi suuripäästöisten autojen ajoneuvovero jättää laskematta ja käyttää ne rahat valtion velkaantumisen vähentämiseen.
– Mitään tekemistä akuutin polttoaineiden hintavaihtelun kanssa ei sillä ainakaan ole.
Bensapaketin yhteydessä sovittiin, että hallitus kolminkertaistaa aiemmin kaavailun ajoneuvoveron kevennyksen, ja vanhempien suurempipäästöisten autojen veronalennusta on ajanut nimenomaan perussuomalaiset.
Kansanedustaja Timo Heinosen (kok.) mukaan on hyvä, että eduskunnasta löytyy ratkaisut hoitaa asiat.
– Jos kaikki eivät halua demokratiaa kunnioittaa niin silloin on syytä katsoa peiliin, hän tiivistää.
Kansanedustaja Arto Satonen (kok.) sanoo pitävänsä vastuuttomana, ettei perussuomalaisista löytynyt yhtään kansanedustajaa, joka olisi mennyt televisioon puolustamaan heidän itsensä hallituksessa hyväksymää ratkaisua.
Ylen Aamu-tv:n polttoainekeskustelussa tänään olivat kokoomuksen Ville Valkonen ja keskustan Antti Kurvinen (kesk.), mutta kolmas tuoli jäi tyhjäksi.
Perussuomalaiset neuvottelivat bensapaketin, hyväksyivät sen ja ryntäsivät julkisuuteen haukkumaan omaa päätöstään.
— Jukka Kopra (@jukka_kopra) October 15, 2026
Mäkelä antoi paketille vitosen. Ilmeisesti sama arvosana omille neuvottelutaidoille?
Tällaista oppositioleikkiä hallituksen sisältä näkee harvoin, kiusallista.
Kiitos vinkistä. Minusta on kuitenkin aidosti vastuutonta, että perussuomalaisista ei löydy kansanedustajaa, joka suostuu menemään televisioon puolustamaan heidän itsensä hallituksessa hyväksymää ratkaisua.
— Arto Satonen (@artosatonen) October 16, 2026
Kun perussuomalaisille ei näytä ”bensasopu” maistuvan, kannattaisi suuripäästöisten autojen ajoneuvovero jättää laskematta ja käyttää ne rahat valtion velkaantumisen vähentämiseen. Mitään tekemistä akuutin polttoaineiden hintavaihtelun kanssa ei sillä ainakaan ole.
— Henrik Vuornos (@Vuornos) October 15, 2026
Minusta on hyvä, että eduskunnasta löytyy ratkaisut hoitaa asiat asiallisestikin. Jos kaikki eivät halua demokratiaa kunnioittaa niin silloin on syytä katsoa peiliin.
— Timo Heinonen (@timoheinonen) October 15, 2026