Kokoomusedustaja: Hallituksen johtajuus vajavaista – tilanne eduskunnassa kaoottinen

Sinuhe Wallinheimon mukaan olisi tärkeää, että tässä ajassa Suomessa on toimiva hallitus.
Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo eduskunnan täysistunnossa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo eduskunnan täysistunnossa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kritisoi Twitterissä hallitusta eduskunnan kaoottisesta tilanteesta.

Wallinheimon mukaan hallituksen johtajuus on vajavaista ja ”hyvä johtaja pystyisi viheltämään pelin poikki”.

– Olisi kyllä tärkeää, että tässä ajassa meillä olisi toimintakykyinen hallitus. Sen verran on johtajuus vajavaista, että taitaa olla turha toive, Wallinheimo toteaa julkaisussaan.

Wallinheimon mukaan tilanne eduskunnassa on kaoottinen.

Hän viittaa julkaisussaan Etelä-Suomen Sanomien pääkirjoitukseen, jossa pohditaan eduskunnan tilaa riitaisan hallituksen loppukauden aikana.

Noora Fagerström ihmettelee Antti Lindtmanin suunnitelmaa perua hallituksen veronalennus.
Länsi-Uudenmaan aluehallituksen puheenjohtajan mukaan vaikuttajaviestintään ei pitäisi käyttää rahaa palvelujen kustannuksella.
Suomessa on professorin mukaan "itäeurooppalainen oikeuskulttuuri", joka on yksilön sijaan hallinnon puolella.
Mainos