Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ilmoittaa Twitterissä, että puolue tekee hallitukselle välikysymyksen epäonnistuneesta EU-vaikuttamisesta.
– Kokoomus tekee välikysymyksen hallituksen laiminlyönneistä EU:n metsäpolitiikkaan vaikuttamisessa. Hallitus on epäonnistunut Suomen kansallisten etujen ajamisessa ennallistamisasetuksen käsittelyssä. Metsiemme vastuullinen käyttö on turvattava.
Eduskunnan talousvaliokunta antoi perjantaina lausunnon, että Suomen tulee vastustaa ennallistamisasetusta ehdotetussa muodossaan ja edellyttää asetusehdotusta koskevissa neuvotteluissa sen muuttamista.
– Valiokunta edellyttää asetusehdotuksen muuttamista neuvotteluissa laajemmin kuin hallitus katsoi. Asetuksessa on turvattava riittävä kansallinen liikkumavara.
– Velvoitteiden ja kustannusten on oltava oikeasuhtaisia ja kohtuullisia, talousvaliokunnan puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sanoo tiedotteessa.
Grahn-Laasosen mukaan SDP:n ja keskustan kansanedustajat tukivat valiokunnan äänestyksessä kokoomuksen kansanedustajan Janne Sankelon esitystä. Vihreät ja vasemmistoliitto jäivät yksin puolustamaan hallituksen linjaa.
Kokoomus tekee välikysymyksen hallituksen laiminlyönneistä EU:n metsäpolitiikkaan vaikuttamisessa. Hallitus on epäonnistunut Suomen kansallisten etujen ajamisessa ennallistamisasetuksen käsittelyssä. Metsiemme vastuullinen käyttö on turvattava.
— Petteri Orpo (@PetteriOrpo) October 21, 2022
LUE MYÖS:
“Hallitusrintama repesi kahtia” – valiokunta antoi lausunnon metsäasetuksesta





