Kokoomus nimesi lisää eurovaaliehdokkaita

Puolue on asettanut tähän mennessä kahdeksan eurovaaliehdokasta.
Kokoomus nimesi kaksi uutta eurovaaliehdokasta. LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO
Kokoomus nimesi kaksi uutta eurovaaliehdokasta. LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO

Kokoomuksen puoluevaltuusto nimesi kaksi uutta ehdokasta kesäkuun europarlamenttivaaleihin. Samalla puolueen ehdokkaiden määrä nousi kahdeksaan henkilöön.

Nimetyt ovat Ted Apter (Helsinki) ja Susanna Kisner (Pohjois-Pohjanmaa).

Apter on oikeustieteen maisteri. Hänellä on lisäksi maisterintutkinto EU-politiikasta. Apter työskentelee Suomen Ekonomien elinkeinopolitiikan erityisasiantuntijana ja on toiminut esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuutettuna.

Kisner on sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Hän toimii Oulussa kaupunginvaltuutettuna. Kisnerillä on vahva kansainvälinen tausta, sillä hän on asunut esimerkiksi kymmenen vuotta Yhdysvalloissa ja kaksi vuotta Saksassa.

Muita jo aiemmin nimettyjä Kokoomuksen ehdokkaita europarlamenttivaaleihin ovat Mika Kasonen (Uusimaa), Maria Miala (Helsinki), Sirpa Pietikäinen (Häme), Aura Salla (Helsinki), Jocka Träskbäck (Pirkanmaa) ja Henna Virkkunen (Keski-Suomi). Heistä Virkkunen ja Pietikäinen ovat istuvia meppejä.

Puolue on ilmoittanut aiemmin, että kokoomus tulee asettamaan täyden määrän eli yhteensä 20 eurovaaliehdokasta.

Vuoden 2024 europarlamenttivaalit järjestetään kaikissa EU:n jäsenvaltioissa ajanjaksolla 6.–9.6.2024. Suomessa äänestyspäivä on sunnuntai 9.6.2024 ja ennakkoäänestys 29.5.–4.6.2024.

Vaaleissa valitaan yhteensä 720 euroedustajaa eli “meppiä”, joita Suomesta valitaan 15.

Sanna Marinin hallitus helpotti vuonna 2022 ulkomaalaisten opiskelijoiden perheenyhdistämistä, mikä on viranomaislausuntojen mukaan johtanut vakaviin ongelmiin.
Pääministerin mukaan hallitus ei edistä areenan valtiontukea.
Rakennusyhtiö kertoo toimivansa hankkeessa asiantuntijana ja mahdollisena urakoitsijana.
Mainos