Vaalikamppailussa tärkeintä ei aina ole poliittinen viesti vaan se, että puolueesta puhutaan. Kokoomus taitaa kampanjoinnin ja muiden ärsyttämisen.
Norjalainen oikeistopoliitikko Kåre Willoch vastasi osuvasti kilpailijalleen pääministeri Gro Harlem Brundtlandille jatkavansa samasta aiheesta, puolueestaan Høyrestä.
Letkautukseen sisältyi poliittisen väittelyn taktinen viisaus. Puhu itsestäsi äläkä keskity liikaa vastustajaan. Gro hairahtui, ja Willoch nousi pääministeriksi.
Kesän kokouksissaan puolueet siistivät julkisivujaan ja yrittivät ärsyttää muita. Kokoomuksessa lienee tehty arvio, että selittelyn ja peesauksen sijaan hyökkäys on paras keino tehdä huhtikuussa hyvä vaalitulos ja estää sosiaalidemokraattien ja keskustan hallituksen kokoaminen.
Oman menestyksen lisäksi tärkeää on painaa keskustan ja perussuomalaisten kannatus riittävän matalaksi. Erityisesti keskustan tulos vaikuttaa mahdollisuuksiin koota hallitus ilman kokoomusta.
Kokoomus on usein onnistunut tekemään kampanjoita, jotka ovat puhuttaneet yleisöä ja provosoineet vastustajia. Välillä kokoomus on ollut työväenpuolue, jonka ehdokas on työväen presidentti. Joskus sydän on ollut oikealla.
Pääkilpailija on selvillä, puheenjohtaja Antti Lindtmanin SDP, joka on vaaleista toiseen jauhanut hyvinvointivaltion pelastustarinaansa. Näkyvin irtiotto imagopelissä oli puheenjohtaja Sanna Marinin nahkatakki.
Keskustan tunnettu vaalitäky on vaaleista 1991. Puolue pilkkasi silakkamainoksella pääministeri Harri Holkerin (kok.) sinipunahallitusta [1987–1991].
Puoluekokouksen aattona puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.) kaasutteli Audilla. Bensiinikäyttöiseen autoon maalatusta kokoomuksen logosta oli kitketty tuttu rikkaruoho, ruiskukka. Hieman aiemmin Orpo irrotteli sosiaalisessa mediassa liekinheittimen kanssa.
Kokoomuksen taktiikassa on kaksi näkyvää kärkeä ja useita muiden kuvittelemia ammuksia. Vasemmistossa, vihreissä ja mediassakin on innostuttu kaivelemaan piilotettuja vaalimiinoja.
Äänestäjiä kokoomus ei houkuttele ensisijaisesti vasemmiston ja vihreiden kuplasta. Puolue hakee menestystä kalastelemalla samoilla apajilla perussuomalaisten ja keskustan kanssa.
Audi on hintava auto ja polttoaine kallista. Sellaisella menopelillä perussuomalainen, keskustalainen tai puoluettaan etsivä saattaisi ajella kylillä luuta ulkoiluttamassa.
Joku voi kuvitella kokoomuspirssin kyytiin entisen Audi-kauppiaan. Tämä unelmoi ihannenaisesta, joka olisi silitellyt miesten paitoja korkokengissä.
Liekinheittimellä Orpo varustautui Euroviisujen aikaan. Pääministeri kannusti Linda Lampeniusta ja Pete Parkkosta kilpailussa, joka on erittäin suosittu seksuaalivähemmistöjen joukoissa.
Liekinheitin oli yllättävä valinta kappaleen nimeksi rauhan ja suvaitsevaisuuden viisuihin. Hypetyksessä unohtui se, että ase kehitettiin tuhoamaan bunkkereita ja käristämään ihmisiä hengiltä.
Ovatko audit, silakat ja nahkatakit äänestäjien huijaamista, kun asiat jäävät sivuun?
Eivät täysin. Puolueiden tavoitteet poikkeavat suhteellisen vähän toisistaan. Jokainen sortuu samaan syntiin, vaalien jälkeisistä ikävistä asioista vaietaan.
Tarkat leikkauslistat paljastetaan vasta vaalien jälkeen. Äänestäjä joutuu etsimään suosikkinsa puntaroimalla puolueiden arvoja ja kykyä johtaa maata. Sekin on ihan hyvä tapa tehdä puoluevalinta.
Poliitikoille mediasirkus kelpaa. Tärkeintä on julkisuus. Tein Veikko Vennamosta (smp) yhden haastattelun.
”Kirjoita mitä kirjoitat, kunhan kirjoitat.”
Tähän luottaa eduskuntatyöstä puntannut vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta.
