Kokoomuksen Ville Valkonen SDP:lle: Ei ole ”rajua”, että työllistämistä helpotetaan

Kansanedustaja huomauttaa, että Suomi tarvitsee lisää työtä, tekijöitä ja kasvua.
Työntekijä valmistaa lattiamoduulia äänieristettyjä työtiloja tekevän Framery Acousticsin tehtaalla Tampereella 8. syyskuuta 2021. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN
Työntekijä valmistaa lattiamoduulia äänieristettyjä työtiloja tekevän Framery Acousticsin tehtaalla Tampereella 8. syyskuuta 2021. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN

Kokoomuksen kansanedustajan Ville Valkosen mukaan siinä ei ole mitään ”rajua”, että työllistämisen kynnystä madalletaan.

– Eikä siinäkään, että työrauha paranee, Ville Valkonen kirjoittaa Twitterissä.

Hänen kommenttinsa on vastaus SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin kirjoitukseen. Siinä Lindtman väittää, että tuleva hallitus on käymässä palkansaajien kimppuun ennennäkemättömän ”rajuilla otteilla” ja tavallinen palkansaaja on joutumassa oikeistohallituksen ”kovan politiikan” maksumieheksi.

Näkemyksensä Lindtman perustaa Iltalehden julkaisemiin tietoihin hallitusohjelmasta. Uudistuksina on mainittu esimerkiksi tukilakkojen ja poliittisten lakkojen oikeuden rajoittaminen, laittomaan lakkoon osallistumisesta tuleva 200 euron seuraamusmaksu työntekijälle ja paikallisen sopimisen laajentaminen ohi työehtosopimusten ja luottamusmiesjärjestelmän.

– Sain olla mukana neuvottelemassa työlainsäädännön muutoksia. Päivitykset harkittu erittäin tarkkaan. Suomi tarvitsee lisää työtä, tekijöitä ja kasvua, Ville Valkonen sanoo.

Hallitusohjelma julkistetaan perjantaina kello 17.

Hallinto-oikeus hylkäsi liiallisesta voimankäytöstä potkut saaneen opettajan valituksen.
Ministerin mukaan SDP on kuukausikaupalla käyttänyt heikkoa kasvua ja työllisyyttä todisteena hallituksen epäonnistumisesta.
Politikointi on ajoittain nakertanut luottamusta eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Vaihtoehtoja on haettu, mutta eduskunta ja valiokunta ovat pitäneet kiinni vallastaan, politiikan toimittaja Heikki Vento sanoo näkökulmassaan.
Mainos