Verkkouutiset

Hallituspuolueiden puheenjohtajaviisikko vasemmalta Anna-Maja Henriksson, Li Andersson, Sanna Marin, Maria Ohisalo ja Annika Saarikko Säätytalolla syyskuussa 2020. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kokoomuksen Ville Valkonen: Sanna Marin johtaa tietoisesti harhaan

Hallituksen vasemmistolainen politiikka on johtanut kansanedustajan mukaan sote-palvelut ennennäkemättömään kriisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen syyttää SDP:n puheenjohtajaa Sanna Marinia tietoisesta harhaanjohtamisesta. Marin väitti MTV:n puheenjohtajatentissä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten kasvun hillitseminen tarkoittaisi hoitajien irtisanomista.

– Marinin väite on aivan älytön! Suomesta puuttuu tälläkin hetkellä 17 000 sairaanhoitajaa ja 8 800 lähihoitajaa. Sote-palveluihin tarvitaan noin 200 000 uutta työntekijää 2030-luvun puoliväliin mennessä. Kukaan ei ole esittänyt hoitajien irtisanomista, Ville Valkonen sanoo tiedotteessa.

Kokoomus ei ole esittänyt sote-palveluihin leikkauksia, vaan kustannusten kasvun hillitsemistä. Valkonen huomauttaa, että tämä oli myös Sanna Marinin hallituksen sote-uudistuksen alkuperäinen tavoite.

Ville Valkosen mukaan sote-kustannukset kasvavat seuraavan vaalikauden aikana arviolta neljällä miljardilla eurolla. Kokoomus on esittänyt, että kasvua hillitään noin neljänneksellä eli yhdellä miljardilla.

– Hyvää hoitoa ei saada turvattua kaikille, jos sote-palveluissa ei kyetä uudistuksiin, jotka sekä lisäävät palvelujen laatua että kustannustehokkuutta. Keinoja kyllä löytyy, jos niitä on halua käyttää.

– Jos mitään ei tehdä, kustannuskasvu johtaa veronkorotuksiin, muista palveluista leikkaamiseen tai kiihtyvään velkaantumiseen, Valkonen sanoo.

Valkonen vaatii, että sote-palvelujen kustannukset avataan julkisiksi ja vertailukelpoisiksi lainsäädännön keinoin. Valkonen haluaa levittää laadukkaimpien sote-palveluiden parhaat käytänteet kaikkialle Suomeen. Hän muistuttaa, että palveluiden tuottamistavoissa, laadussa ja kustannuksissa on valtavasti eroja sekä hyvinvointialueiden sisällä että niiden välillä.

– Palveluiden kustannusrakenteen avaaminen helpottaisi tuottamistapojen vertailua ja parhaiden käytäntöjen kopioimista kaikkialle Suomeen.

– Mukaan tarvitaan myös yritykset, koska parhaat innovaatiot syntyvät yleensä niiden toimesta. Etävastaanotot ovat erinomainen esimerkki, Valkonen sanoo.

Kokoomus vaatii palveluseteleiden laajempaa hyödyntämistä ja Kela-korvausleikkausten perumista. Ville Valkosen mukaan hallituksen vasemmistolainen politiikka on johtanut sote-palvelut ennennäkemättömään kriisiin.

– Hallituksen ideologiset leikkaukset Kela-korvauksista kasvattavat hoitojonoja julkisissa terveyspalveluissa ja hoitajamitoitus syventää vanhuspalvelujen ongelmia.

– Kasvava hoitajapula on johtanut ympärivuorokautisen hoivan asiakaspaikkojen sulkemiseen. Yhä huonokuntoisemmat vanhukset ovat joutuneet jäämään kotihoitoon. Päivystykset ovat ruuhkautuneet, kun hoivaa tarvitsevat ikäihmiset eivät ole saaneet apua muualta. Tilanne on kestämätön, Valkonen sanoo.

Kokoomus hillitsisi sote-kustannusten kasvua muun muassa näillä keinoin:

1. Levitetään sote-palveluiden parhaat käytänteet kaikkialle Suomeen. Palveluiden tuottamistavoissa, laadussa, vaikuttavuudessa ja kustannuksissa on valtavasti eroja sekä hyvinvointialueiden sisällä että niiden välillä. Siksi kokoomus vaatii, että palveluiden kustannusrakenne tehdään lain avulla avoimeksi. Tällöin vertailu ja parhaiden käytäntöjen kopioiminen helpottuu.

2. Panostetaan ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Painotetaan sairauksien ja muiden ongelmien ennaltaehkäisyä ja varhaista puuttumista, jotta vältytään pitkittyneiden ongelmien vaatimilta kalliilta palveluilta. Pidetään huolta hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestöjen toimivasta työnjaosta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

3. Parannetaan ihmisten pääsyä perusterveydenhuoltoon. Mitä varhaisemmin ongelmat hoidetaan kuntoon, sitä vähemmillä inhimillisillä ja taloudellisilla kustannuksilla selvitään. Siksi Kokoomus haluaa perua hallituksen toteuttamat Kela-korvausten leikkaukset ja parantaa hoitoon pääsyä esimerkiksi palveluseteleillä. Kaikki keinot on otettava käyttöön, jotta ihmiset pääsevät jonoista hoitoon.

4. Hyödynnetään sote-palveluiden tuottamisessa yrityksiä ja järjestöjä. Parhaat innovaatiot syntyvät yleensä yrityksissä, esimerkkinä toimikoon vaikkapa etävastaanotot. On myös selvää, ettemme voi täyttää palvelutarvetta pelkästään julkisen sektorin voimin.

5. Otetaan etävastaanotot ja muut digitaaliset ratkaisut käyttöön kaikilla hyvinvointialueilla. Osan lääkärien ja hoitajien vastaanotoista voisi hoitaa myös julkisella sektorilla etänä, kuten yksityisellä puolella ja työterveydessä jo hoidetaan. On kaikkien osapuolien kannalta fiksua, jos aikaa ja rahaa ei kulu tarpeettomaan matkustamiseen ja terveyskeskuksessa jonottamiseen, silloin kun kyse on asiasta, joka voidaan hoitaa etävastaanotolla.

6. Tehostetaan hyvinvointialueen kiinteistöjen käyttöä. Varmistetaan, että kunnilla ja hyvinvointialueilla on mahdollisuus koota palveluita saman katon alle tilatehokkuuden parantamiseksi.

7. Kehitetään hyvinvointialueiden hankintoja ja kilpailutuksia. Huolehditaan hyvinvointialueiden riittävästä hankintaosaamisesta. Rajoitetaan hankintoja julkisyhteisöjen omistamilta yhtiöiltä lähtökohtaisesti vain sellaisiin tilanteisiin, joissa se on selvästi markkinaehtoista vaihtoehtoa kustannustehokkaampaa. Asetetaan velvoite kilpailutuksen uusimiseen, jos kilpailutuksessa on vain yksi tarjoaja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)