Kokoomuksen varapj-kisa käyntiin: ”Harkitsen vakavasti”

Heikki Autto jättää kesällä puoluevaltuuston puheenjohtajuuden.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok.) mediatilaisuudessa Helsingissä 20. tammikuuta 2026. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok.) mediatilaisuudessa Helsingissä 20. tammikuuta 2026. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto harkitsee asettuvansa ehdolle kokoomuksen varapuheenjohtajaksi kesällä pidettävässä puoluekokouksessa.

– Harkitsen vakavasti asiaa, Autto kertoo Verkkouutisille eduskunnassa. Autto on kokoomuksen kansanedustaja Lapin vaalipiiristä ja toimii eduskunnassa puolustusvaliokunnan puheenjohtajana.

Autto on toiminut kokoomuksen puoluevaltuuston johdossa vuodesta 2020 lähtien. Kesään mennessä hänelle tulee kolme kautta täyteen eikä hän voi jatkaa enää tässä tehtävässä.

Autto sanoo, että hän on saanut kentältä valtavasti kannustusta asettua ehdolle varapuheenjohtajaksi, ja harkitsee siksi asiaa. Kokoomuksen nykyiset varapuheenjohtajat ovat puolustusministeri Antti Häkkänen, kunta-ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen sekä Karoliina Partanen.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vahvisti lauantaina Helsingissä olevansa edelleen käytettävissä kokoomuksen puheenjohtajaksi kesän puoluekokouksessa.

Kokoomuksen puoluekokous järjestetään 5.-7.6.2026 Jyväskylässä.

Jukka Kopran mukaan SDP on aiemmin ottanut rahoittajansa edustajan mukaan neuvottelemaan hallitusohjelmasta.
Helsinki Garden -hankkeeseen ei ole käytetty yhtäkään euroa veronmaksajien rahaa.
Puolueen kannatus korostuu Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden joukossa.
Mainos