Verkkouutiset

Varpaanlahden rajavalvonta-alue Suomen ja Venäjän raja-alueella Imatralla. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

Kokoomuksen Jukka Kopra vaatii EU:lta rahoitusta itärajan aidan rakentamiseen

Kansanedustajan mukaan Venäjän naapurimaat kantavat ison vastuun ulkorajojen valvonnasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan, kansanedustaja Jukka Kopran mielestä Euroopan unionin on osallistuttava itärajan aidan rakentamisen kustannuksiin.

– Suomen pitää käynnistää prosessi EU:n suuntaan, jotta saamme rahat. Me kuitenkin turvaamme EU:n ulkorajaa mittavissa määrin, Kopra sanoo Verkkouutisille.

Kokoomusedustaja muistuttaa, että kukin jäsenmaa vastaa itse omista rajoistaan.

– Tässä sopimuksessa ei ole huomioitu sitä, että reunavaltioiden taakka on paljon suurempi ja erityisesti tänä aikana, kun Venäjä on tällaisessa sotamoodissa, hän toteaa.

– Kuvailisin tilannetta niin poikkeukselliseksi, että EU:n pitäisi järjestää rajaturva-asioita varten ihan kunnolla poikkeusrahoitusta niille valtioille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa.

Eduskunnan puolustusvaliokunnassa toimivan Kopran mielestä itärajan aitaamisella varaudutaan Venäjän hybridivaikuttamiseen ja tilanteeseen, jossa rajalle ohjattuja siirtolaisia käytetään painostuksen välineenä.

Hallituksesta vihreää valoa aidan rakentamiselle ei ole vielä tullut.

– Se on selvä, että tietysti koko 1 300 kilometrin rajalle emme pysty aitaa rakentamaan, mutta siellä on varmasti sellaisia paikkoja pitkin rajaa, johon olisi järkevää rakentaa järeä aita hallitsemaan aseetonta maahantuloa, Kopra viittaa siirtolaisiin.

– Tietysti aseelliseen maahantuloon meillä on toisenlaiset mekanismit olemassa.

Rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien asiantuntijat osaavat Kopran mukaan määritellä tarkemmin, että millaista aitaa ja mihin sitä on tarpeen rakentaa.

Itärajan suojaaminen aidalla olisi kokoomusedustajan mukaan osa rajaturvallisuuden kokonaisuutta.

– Rajavalvontajärjestelmät pitää olla kunnossa ja rajavartiolaitoksen resurssit on turvattava. Maastorajan valvontaan tarvitaan niin henkilö- kuin teknistä valvontaa. Pitää olla kyky reagoida nopeasti, kun haitallisia ilmiöitä havaitaan, ja sitä rajavartiolaitoksella toki jo on, Kopra toteaa.

– Kaiken päälle pitää saada valmiuslain muutos rajamenettelyn käytöstä, jotta voimme tarvittaessa keskeyttää tilapäisesti täysin turvapaikkahakemusten vastaanoton. Tätä esitystä hallituspuolueet eivät ole vielä suostuneet antamaan.

LUE MYÖS:
Professori vaatii aitoja itärajalle: EU:n lupaa ei pidä kysellä

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)