Kaksi koirahyökkäyksen kokenutta perhettä on jättänyt kansalaisaloitteen koirahyökkäyksistä. Aloitteen tavoitteena on parantaa kansalaisten turvallisuutta sekä saattaa koiranomistajat vastuuseen eläimensä tekemisistä.
Julkisuudessa on ollut viime vuosina esillä useita tapauksia, joissa koira on hyökännyt ilman syytä ihmisen kimppuun. Hyökkäystä seuranneet oikeusprosessit ovat voineet venyä kohtuuttoman pitkiksi eivätkä uhrit ole aina saaneet korvauksia esimerkiksi koiranomistajan maksukyvyttömyyden takia.
Helsingin Vallilan koirahyökkäyksessä viime vuonna loukkaantuneen lapsen isä Eetu Tapio ja syyskuussa Paimiossa poliisikoiran puremaksi joutuneen lapsen vanhemmat Mari ja Petri Loikkanen ovat yhdessä jättäneet koirahyökkäyksiä ehkäisevän kansalaisaloitteen kansalaisaloite.fi-palveluun.
− Emme halua, että kukaan muu joutuu kokemaan samaa kuin me. Lasten, perheiden ja arjen turva on asetettava etusijalle, sanoo aloitteen vireillepanija Eetu Tapio tiedotteessa.
Molemmat perheet kokevat, etteivät nykyiset lait ja käytännöt turvaa riittävästi koirahyökkäysten uhreja. Aloitteella halutaan saada aikaan toimenpiteitä, joilla sekä parannetaan ihmisten turvallisuutta koirien hyökkäysten varalta että autetaan uhrien asemaa hyökkäyksen jälkeen.
Kansalaisaloite on julkaistu kansalaisaloite.fi-palvelussa. Aloite etenee eduskunnan käsittelyyn, jos se saa kerättyä 50 000 kannatusilmoitusta puolen vuoden määräajassa.