Kiina aikoo kolminkertaistaa tekoälysirujen tuotannon ensi vuonna. Kyseessä on suora vastaus Yhdysvalloille, joka on tällä hetkellä markkinajohtaja tekoälysirujen tuotannossa.
Yhden Huawein tekoälysuorittimia valmistavan tehtaan on määrä aloittaa tuotanto jo tämän vuoden lopussa, ja kahden muun on määrä käynnistyä ensi vuonna, kertovat kaksi suunnitelmista perillä olevaa lähdettä Financial Timesille.
Vaikka uudet tehtaat on suunniteltu erityisesti tukemaan Huawein toimintaa, ei ole selvää, kuka ne tarkalleen ottaen omistaa. Huawei kiisti aikovansa lanseerata omia tehtaitaan eikä antanut asiasta lisätietoja.
Kiinalaiset yritykset kilpailevat myös seuraavan sukupolven tekoälysirujen kehittämisestä. Sirujen tähdätään soveltuvan maan johtavaksi tekoälyn startup-yritykseksi nousseen DeepSeekin ajamaan standardiin.
Huawein uusimpien tuotteiden arvioidaan täyttävän DeepSeekin vaatimukset.
Lähteiden mukaan kolmen uuden tehtaan yhteenlaskettu kapasiteetti voisi ylittää Kiinan johtavan tehtaan Semiconductor Manufacturing International Corporationin (SMIC) vastaavien linjojen nykyisen kokonaistuotannon.
Puolijohteet ovat Kiinan ja Yhdysvaltain välisten kauppajännitteiden ytimessä. Yhdysvallat on rajoittanut pääsyä maailman johtavan tekoälysirujen valmistajan Nvidian tuotteisiin pyrkiessään hillitsemään Kiinan aikeita kehittää tekoälyä.
– Kotimainen tuotanto ei ole ongelma pitkään, varsinkin kun kaikki kapasiteetti tulee käyttöön ensi vuonna, sanoi erään kiinalaisen siruvalmistajan johtaja FT:lle.
Kiinalaisten listattujen puolijohdeyhtiöiden, kuten Cambriconin ja SMIC:n, osakekurssit nousivat jyrkästi ilmoituksen jälkeen.





