Filippiinien rannikkovartioston julkaisema kuva kiinalaisaluksesta ampumassa vesitykillä. AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Kiina ja Filippiinit syyttävät toisiaan laivojen törmäyksestä merellä

Välikohtaus tapahtui kiistellyllä Etelä-Kiinan merellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiina ja Filippiinit syyttävät toisiaan laivojen törmäykseen johtaneesta välikohtauksesta Etelä-Kiinan merellä.

Kiinan ja Filippiinien rannikkovartiostojen alukset partioivat tapahtumahetkellä kiistellyllä merialueella, jota kumpikin valtioista pitää omanaan.

Asiasta uutisoi CNN.

Filippiinien rannikkovartioston tiedottajan mukaan Kiinan valtion alukset liikkuivat vaarallisesti filippiiniläisen siviilialuksen lähellä, joka oli rannikkovartioston tiedottajan mukaan suorittamassa rutiininomaista täydennystehtävää.

Filippiinien rannikkovartiosto kertoo, että kiinalaisalukset käyttivät vesitykkejä filippiiniläisaluksia vastaan. Rannikkovartioston mukaan kaksi alusta vaurioitui vesitykkien käytön seurauksena.

Kiinan rannikkovartioston mukaan Filippiinien alukset tunkeutuivat Kiinan merialueille, eivät ne kuunnelleet varoituksia ja ohjeita. Kiinan mukaan filippiiniläisalukset toimivat vaarallisesti ja aiheuttivat törmäyksen.

Useat Etelä-Kiinan meren alueen valtiot ovat yksipuolisesti julistaneen osia merialueista omakseen, mikä on aiheuttanut jännitteitä alueella.

Alueella on paljon luonnonvaroja sekä strategisesti tärkeitä saaria. Kiina on rakentanut esimerkiksi sotilastukikohtia ja lentokenttiä merialueella sijaitseville saarille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)