Keväinen lämpö vaihtuu ensi viikolla kylmyyteen

Vielä torstaina lämpötila voi osassa maata nousta yli 15 asteeseen.
Aurinkoinen kevätpäivä Inkoossa 23. maaliskuuta 2025. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Aurinkoinen kevätpäivä Inkoossa 23. maaliskuuta 2025. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ensi viikon alkupuolen sää näyttää hyvin keväiseltä, kertoo Ilmatieteen laitos.

– Ensi viikon alkupuoli on paikoin hyvinkin lämmin, keskiviikkona ja torstaina maan eteläosassa voidaan nousta jopa yli 15 asteeseen, Ilmatieteen laitos kertoo viestipalvelu X:ssä.

Loppuviikosta lämpötiloissa tapahtuu kuitenkin merkittävä käänne.

– Perjantaina sää viilenee selvästi kylmän ilmamassan purkautuessa pohjoisesta, pakkasia voidaan mitata päivällä maan keskiosaa myöten.

Päivityksensä ohessa Ilmatieteen laitos jakoi animaation lähipäivien lämpötiloista. Animaatio on katsottavissa alla olevassa upotuksessa.

Animaatiossa näkyy, kuinka kylmä ilmamassa syrjäyttää lämpimän sään Suomen yltä ensi viikon loppupuolella. Kylmä ilma leviää maan ylle pohjoisesta.

Ennusteen mukaan lämpötila voi painua nollan tuntumaan jopa maan eteläisessä osassa.

Loppuviikolla lämmin ilmamassa väistyy Suomen yltä.
Tukalat olot Budapestin lentokentällä voivat jopa vaarantaa lentoturvallisuutta, sanovat työntekijät.
Ennakointi on asiantuntijan mukaan paras tapa suoja omaisuutta myrskytuhoilta.
Mainos