Kevään lämpöennätys syntyi yllättävässä paikassa

Maanantaina mitattiin 6,7 astetta lämpöä.
Poika potkukelkkailee lemmikkikoiran kanssa aurinkoisessa säässä Keuruun Huhkojärvellä lauantaina 9. maaliskuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Poika potkukelkkailee lemmikkikoiran kanssa aurinkoisessa säässä Keuruun Huhkojärvellä lauantaina 9. maaliskuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Tänään maanantaina Ylitornion Meltosjärvellä mitattiin 6,7 celsiusasteen lämpötila. Samalla se on kuluvan vuoden toistaiseksi korkein lämpötila.

Asiasta kertoo Ilmatieteen laitos viestipalvelu X:ssä.

Lämpöennätys rikkoutui yllättävässä paikassa, sillä Ylitornion Meltosjärvi sijaitsee maan pohjoisosissa. Tänään Lapissa on ollut siis lämpimämpää kuin maan etelä- ja keskiosissa.

– Lähipäivinä lämpimimpien paikkojen painopiste siirtyy maan etelä- ja keskiosiin, Ilmatieteen laitos ennustaa.

Julkaisunsa yhteyteen Ilmatieteen laitos on jakanut iltapäivän lämpötilaennusteen torstaihin asti.

Ensi viikon aikana Suomen ylle saapuu lisää sateita.
Sateet vähenevät ja lämpötila kohoaa.
Kesäisen kuuma sää on jatkunut monin paikoin Euroopan länsiosassa.
Mainos