Ukrainan valtiollinen media United24 esittelee julkaisussaan lentäjien harjoittelua länsimaisilla F-16-hävittäjillä Tanskassa. Video on nähtävissä tämän artikkelin lopussa.
Harjoitusjakso on vielä kesken, ja ensimmäisten hävittäjäkoneiden on tarkoitus saapua Ukrainaan tämän vuoden kesäkuussa. Harjoituksen järjestämisestä vastaa viime vuonna perustettu niin kutsuttu F-16-koalitio, jota johtavat Yhdysvallat, Tanska ja Alankomaat.
Ukrainalaisten motivaatiota kuvaillaan vahvaksi.
– Mielestäni sykähdyttävintä tässä ei ole taistelukokemus, vaan motivaatio palata takaisin ja jatkaa taistelua, lentäjä kertoo.
Toinen ukrainalaislentäjä sanoo, että hänelle on kertynyt aiemmin kokemusta MiG-29-hävittäjillä lentämisestä. Keskeisin ero mallien välillä on sotilaan mukaan se, että F-16 on huomattavasti ketterämpi.
Yhdysvaltain kansalliskaartin kenraaliluutnantti Michael Loh arvioi hiljattain, että ensimmäiset Arizonassa koulutettavat lentäjät ovat jo lähes loppusuoralla. Koulutuksen on määrä päättyä toukokuussa.
Hollanti ja Tanska aikovat toimittaa Ukrainalle yli 20 F-16-hävittäjää. Osa koneista siirrettiin marraskuussa Romaniaan lentäjäkoulutusta varten. Niiden uskotaan tukevan Ukrainan joukkoja taistelussa esimerkiksi Venäjän ilmavoimien runsaasti käyttämiä liitopommi-iskuja vastaan.
LUE MYÖS:
F-16-tehtäviä päivittäin – Ukrainan lentäjät ovat lähes valmiita (VU 20.2.2024)