Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kirjoittaa Suomenmaassa, että ”kriisivuosien jälkeen, tai valitettavasti niiden ehkä jatkuessa, politiikassa palataan Suomea kannatteleviin perusasioihin”.
– Tämä sopii meille keskustalaisille. Puhumme mielellämme taloudesta, huoltovarmuudesta, turvallisuudesta ja perheiden asioista. Nämä teemat edustavat meille käytännöllistä isänmaallisuutta ja yhdistävät meitä puolueen sisällä, kirjoittaa Pirkkalainen.
Pirkkalainen kirjoittaa, että ”emme tiedä, mitä keväällä on edessä” ja ymmärtävänsä hyvin, että ”keskustalaisia hämmentää muuttunut politiikan toimintaympäristö”.
– Meille on ollut haasteellista pärjätä yhtä asiaa korostavien väittelyiden melskeissä, kun olemme tottuneet rakentamaan laajempaa kuvaa – Suomen asiaa. Teemme virheen, jos lähdemme hetken puristuksessa muuttamaan itseämme.
Pirkkalaisen mukaan keskustan tulee ”ottaa tässä ajassa puoluetta suurempi tavoite tervehdyttää myös politiikkaa”.
– Vastuullisesta yleispuolueesta on tehtävä yhden asian liikkeitä ja populisteja kiinnostavampi vaihtoehto. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaja ja turvallisen tulevaisuuden puolustaja voi olla taas trendikäs.
Pirkkalaisen mukaan keskusta haluaa korostaa nykymaailmassa ”jatkuvuutta ja vakautta, turvaa, työtä ja toivoa”. Puolue hyväksyi päätavoitteensa kesäkuun 2022 puoluekokouksessa otsikolla ”Turvaa, työtä ja toivoa”
– Keskusta rakentaa yhteistyötä ja pyrkii ratkaisemaan haasteita, ei luomaan ongelmia tai vastakkainasettelua. Meidän on itse luotettava, että tälle on edelleen tilausta.
Keskustan kannatus on oli heinäkuun mittauksessa 11 prosenttia, kuten Verkkouutiset kertoi aiemmin tässä.
Pirkkalaisen mukaan ”keskusta on puolestaan osoittanut kaksissa viime vaaleissa, etteivät gallupit ratkaise vaalituloksia”.
– Kaiken muun meitä ympäröivän epävarmuuden keskellä onkin selvää, että politiikan asetelmissa tapahtuu vielä suuria muutoksia ennen huhtikuun eduskuntavaaleja. Ne puolueet pärjäävät, joihin voidaan luottaa muuttuvan ajan tuulissa, luottaa Pirkkalainen.
Puoluesihteerin mukaan ”ensi keväänä puhutaan perusasioista” ja ”se on keskustalle valtava mahdollisuus.”
– Kuten puheenjohtajamme Annika Saarikko sen muutama päivä sitten oivallisesti sanoi: ”Ei nälkää. Eikä vilua. Vaan leipää ja lämpöä. Siitä on kysymys.”