Keskustanuoret esittää, että Suomeen perustettaisiin valtion ylläpitämä, maksuton parisuhdepalvelu, jonka tavoitteena olisi auttaa ihmisiä löytämään pitkäaikainen kumppani.
Keskustanuorten mukaan nykyinen perhepolitiikka painottuu taloudellisiin tukiin ja palveluihin, mutta jättää liian vähälle huomiolle parisuhteen muodostumisen alkuvaiheen eli kumppanin löytämisen. Järjestö katsoo, että merkittävä osa lapsia toivovista jää ilman perhettä, koska sopivaa kumppania ei löydy.
Järjestön tiedotteen mukaan nykyinen deittailukenttä on siirtynyt pitkälti kansainvälisten, kaupallisten sovellusten varaan.
– On kestämätöntä, että näin keskeinen osa ihmisten elämää ja yhteiskunnan tulevaisuutta on jätetty täysin kaupallisten algoritmien varaan. Parisuhteen löytäminen ei voi jäädä kiinni siitä, kuinka paljon sen etsiminen tuottaa voittoa yksittäiselle yritykselle, sanoo Keskustanuorten puheenjohtaja Milla Veteläinen.
Järjestö esittää ratkaisuksi julkisesti rahoitettua ja tutkimukseen perustuvaa palvelua, joka hyödyntäisi esimerkiksi vahvaa tunnistautumista turvallisuuden parantamiseksi sekä yhteensopivuutta arvioivaa tietoa.
– Kyse ei ole pelkästään syntyvyydestä, vaan myös yksinäisyyden vähentämisestä ja inhimillisen hyvinvoinnin lisäämisestä. Yhteiskunnan tulee tukea ihmisiä myös siinä vaiheessa, kun he rakentavat mahdollisuutta perheen perustamiseen toisen ihmisen kanssa, Veteläinen sanoo.