Verkkouutiset

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, keskustan Markus Lohi. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Keskustan mukaan henkilöstömitoitusta on syytä siirtää

Markus Lohi toteaa, että hoitajapula, päivystysten ruuhkautuminen ja se, että hoitoon ei pääse eikä hoivaa saa ovat vakavia asioita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen tavoitteena on hyvä hoito tasa-arvoisesti jokaiselle suomalaiselle kautta maan. Erityisesti haluan korostaa perustason palveluihin satsaamista. Mitä paremmin peruspalvelut ja vanhusten hoiva toimivat, sitä vähemmän tarvitaan erikoissairaanhoitoa. Meidän pitää nyt yhdessä toteuttaa uudistus hyvinvointialueilla ihmisten tarpeista lähtien, sanoi keskustan varapuheenjohtaja, eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi puolueensa ryhmäpuheenvuorossa välikysymyskeskustelussa vanhus- ja terveyspalveluista.

Hän totesi, että ongelmien ratkaisemiseksi me kansanedustajat säädimme reilu kaksi vuotta sitten yksimielisesti lain ikääntyneiden pitkäaikaisen hoidon henkilöstömitoituksen nostamisesta 0,7:ään.

– Tätä esitystä ei vastustanut yksikään puolue tai eduskuntaryhmä. Tavoitteestamme tulee pitää kiinni, mutta toteutusajankohtaa on syytä siirtää, Lohi linjasi.

Hänen mukaansa on myös tarpeen arvioida, onko tulkinta henkilöstömitoituksesta ollut tiukempaa kuin tarkoitimme, ja onko kaikkia laissa mainittuja työntekijäryhmiä voitu palkata hoivatyöhön tarkoituksenmukaisesti?

– Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa ikääntyneiden hoivapalveluissa on töissä selvästi Suomea enemmän muitakin kuin hoitoalan koulutuksen saaneita ammattilaisia, Lohi huomautti.

Hänen mukaansa vallalla on ollut ajatus, että jatkuva henkilöstön lisääminen ratkaisisi ongelmat.

– Valitettavasti tämä ajatus ei enää toimi. Emme voi olettaa, että yhä useampi nuori yhä pienenevistä ikäluokista hakeutuisi hoitoalalle. Sen sijaan matala syntyvyys ja suomalaisten ikääntyminen ovat aivan erityisiä syitä toivottaa tervetulleeksi Suomeen jokainen ulkomailta saapuva hoitoalan ammattilainen.

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä nyt pitää löytää uusia keinoja parantaa hoidon ja hoivan laatua.

– Esimerkiksi erilaisia turvallisuutta ja hyvinvointia lisääviä digitaalisia ratkaisuja pitää kannustaa ottamaan käyttöön nykyistä monipuolisemmin niin kotihoidossa kuin hoivakodeissakin. Sellainen sääntely, joka hidastaa esimerkiksi lääkerobottien ja muiden henkilökunnan työtä helpottavien ratkaisujen käyttöönottoa, tulee poistaa, Lohi esitti.

Hänen mielestään hoitoalan työntekijävajeen ratkaisemisessa tärkeää on myös, että työntekijät voivat hyvin.

– Hoitotyön johtamista pitää parantaa ja tukea työkykyä ennakoivasti. Työhyvinvointia pitää lisätä parantamalla työn ja muun elämän yhteensovittamista ja työntekijöiden mahdollisuutta vaikuttaa työhönsä ja työaikoihinsa.

Keskustan mukaan täytyy myös kannustaa rohkeasti ja uusin tavoin niitä eläkeiän saavuttavia työntekijöitä, jotka ovat työkykyisiä, jaksamaan ja jatkamaan työssään vaikkapa osa-aikaisesti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)