– Saman totesi myös pääministeri hallituksen puolesta, totesi kansanedustaja, eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari keskustan ryhmäpuheenvuorossa EU:n ennallistamisasetuksesta.
– Olemme hoitaneet asiamme muita maita paremmin. Euroopan tiukasti suojelluista metsistä yli puolet on Suomessa. Ja hoidamme vastakin. EU:n valtakammareista saneltu pakkoennallistaminen ei käy keskustalle, Kalmari sanoi.
Hänen mukaansa komission esitys tarkoittaisi Suomen metsien laajamittaista rämettämistä päästölähteiksi.
– Eduskunnan budjettivallan ja Suomen metsäpoliittisen päätösvallan menettämistä. Ihmisten omaisuuden suojan murtumista. Suomea museoitaisiin äärimmillään miljoonia hehtaareja. Haikaillaan paluusta 1950-luvulle, jolloin evakkoja ja rintamamiehiä asutettiin ja maata jälleenrakennettiin. Aikaan, jolloin harsituissa metsissä oli puuta miljardi kuutiota vähemmän sitomassa hiiltä, Kalmari luetteli.
Hän huomautti myös, että vuosittainen lasku suomalaisille olisi liki miljardi euroa.
– Saamisemme sen sijaan ovat tyystin tyhjän päällä. Sanon vielä kolmannen kerran. Siksi pakkoasetusta ei tällaisena voi hyväksyä.
Hänen mukaansa ”Brysselin pakkovallalle pitää sanoa ei niin, että kovakorvaisinkin komissaari kuulee”.
Kalmari kaipasi myös ”Brysselin pakkovallalle ymmärrystä”.
– Esimerkiksi sen, että metsällä ei edes ole tiettyä tilaa, jossa se pysyisi tai johon sen voisi palauttaa.
Hänen mukaansa Suomesta ei pidä tehdä reservaattia.
– Ei, vaikka yksioikoisen jyrkkää linjaa ajavat Brysselin byrokraattien lisäksi jotkut puolueet.
Keskustan mielestä nyt pitää päinvastoin yhdessä turvata metsien ja muiden kotimaisten luonnonvarojen kestävä käyttö.
– Se takaa, että meillä suomalaisilla on kaikissa oloissa ruokaa ja energiaa omasta takaa. Se tuo työtä, toimeentuloa ja hyvinvointia koko maahan yli 70 miljardin euron edestä.
Kalmari totesi, että päätösvalta metsistä kuuluu yksinomaan meille suomalaisille.
– EU:n tulee pitää kiinni omista perussopimuksistaan. Nykyisen komission röyhkeät yritykset laajentaa toimi- ja budjettivaltaansa pitää pysäyttää.