Verkkouutiset

Keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Keskustan edustajan mukaan hallitus ajaa ihmisiä köyhyyteen

Hilkka Kemppi peräänkuuluttaa parempaa vaikutusarviointia hallituksen uudistuksista.

Keskustan kansanedustaja ja eduskunnan köyhyysryhmän varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi syyttää hallituksen ajavan ihmisiä köyhyyteen. Kemppi kertoo tiedotteessaan olevansa huolissaan sosiaalietuuksien indeksikorotusten jäädytyksen vaikutuksista pienituloisiin ihmisiin. Hänen mukaansa uudistuksista ei ole tehty riittävää vaikutusarviointia.

– On kohtuullista kysyä edelleen, että mikä on hallituksen leikkauksien yhteisvaikutus lapsiperheisiin, eläkeläisiin ja muihin tukea tarvitseviin? Kemppi toteaa tiedotteessaan.

Hän pelkää myös, että lapsiperheköyhyys tule pahentumaan. Kemppi ei usko hallituksen kaavailemien lapsilisäkorotusten parantavan lapsiperheiden tilannetta.

– Hallitus sumuttaa leikkauksia korottamalla osaa lapsilisistä. Korotukset eivät kuitenkaan paikkaa leikkauksia niille lapisperheille, jotka elävät köyhyysriskissä, Kemppi sanoo.

Kemppi ei myöskään usko hallituksen toimien parantavan työllisyyttä. Hän pelkää, että yhä suurempi joukko ihmisiä ajautuu toimeentulon piiriin. Kempin mukaan säästöjä tulisi etsiä muualta.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)