Keskusta esittää epäluottamusta hallitukselle – syistä kerrotaan iltapäivällä

Epäluottamusta esitetään eduskunnan täysistunnossa.
Keskustan ryhmähuone eduskunnassa Helsingissä 28. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS
Keskustan ryhmähuone eduskunnassa Helsingissä 28. LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS

Oppositiopuolue keskusta esittää epäluottamusta hallitukselle. Epäluottamuksen syistä kerrotaan tänään tiistaina 4.6. klo 13.30 eduskunnan valtiosalissa, kertoo puolue tiedotteessaan.

Paikalla ovat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ja puolueen varapuheenjohtaja Petri Honkonen. Epäluottamusta esitetään eduskunnan täysistunnossa.

Hallinto-oikeus hylkäsi liiallisesta voimankäytöstä potkut saaneen opettajan valituksen.
Ministerin mukaan SDP on kuukausikaupalla käyttänyt heikkoa kasvua ja työllisyyttä todisteena hallituksen epäonnistumisesta.
Politikointi on ajoittain nakertanut luottamusta eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Vaihtoehtoja on haettu, mutta eduskunta ja valiokunta ovat pitäneet kiinni vallastaan, politiikan toimittaja Heikki Vento sanoo näkökulmassaan.
Mainos