”Keskitymme Suomessa kakun jakamiseen, emmekä sen kasvattamiseen”

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja muistuttaa, että bruttokansantuote per asukas ei ole kasvanut 17 vuoteen.
Euroja ja lompakko Helsingissä. LEHTIKUVA / MILLA TAKALA
Euroja ja lompakko Helsingissä. LEHTIKUVA / MILLA TAKALA

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja, ekonomisti Sami Pakarinen katsoo, että nyt tarvitaan lisää kannustimia työntekoon, yrittämiseen ja vaurastumiseen.

Hän on jakanut viestipalvelu X:ssä Danske Bankin tuoreen tutkimuksen, jonka mukaan tulojen ja menojen yhteensovittaminen on suomalaisille yhä vaikeampaa. Danske Bank Suomen maajohtaja Jens Wiklundin mukaan korkojen ja hintojen nousu on varmasti osaltaan vaikuttanut tilanteeseen, mutta kehitys on ollut nopeaa jo ennen nykyistä korkojen nousua

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sami Pakarinen on huolissaan kehityskulusta.

– Mitä muuta kuin suomalaisten kasvavaa huolta rahojensa riittävyydestä voisi ajatellakaan, kun BKT per asukas ei ole kasvanut 17 vuoteen.

– Sama kehitys tulee jatkumaan, mikäli keskitymme Suomessa kakun jakamiseen emmekä sen kasvattamiseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pakarinen lisäisi kannustimia työntekoon, yrittämiseen ja vaurastumiseen sekä elämistä enemmän itse tienattujen tulojen mukaan.

– Onneksi tähän suuntaan ollaan menossa.

Tytti Tuppurainen arvosteli häirintätapausten käsittelyä julkisuuden kautta.
Oikeus perustoimeentulon turvaan ei tarkoita yksittäisiä etuuksia tai niiden tasoa.
Valtionpäämiehistä presidentti nimeää parhaaksi kaverikseen Norjan Jonas Gahr Støren.
Mainos