Osa Marko Niemen kirjan kannesta. (Docendo)

Kesän 1990 Kirkkonummen kolmoismurha on yhä selvittämättä

Toimittaja Marko Niemen tutkaileva jälkiselvittely sai monet vaikenemaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ikävistä tapahtumista ja niitä lähellä olleista ei moni halua jälkikäteen muistella. Kun Marko Niemi lähti penkomaan 34 vuotta sitten tapahtunutta julmaa kolmihenkisen perheen murhaa, hän kohtasi esimerkiksi tapahtumaseudulla Kirkkonummella ”umpimielisyyttä”. Tapausta kertaavaa teosta lukeva ihmettelee myös poliisin vastahakoisuutta kommentointeihin tai suoranaiseen avunantoon.

Edellä olevan haluttomuuden ymmärtää, kun liikkeellä on uutta tietoa ja uutista kärkkyvä journalisti. Usean vuosikymmenen kuluessa moni on kuollut, muistikuvat ovat sumentuneet, ja moneen kertaan uutisoitu tragedia saa jopa voimaan pahoin, pelkäämäänkin.

Heinäkuun lopulla 1990 kotoaan löydetty perhe oli surmattu kylmästi ja harkiten: Veikko, vaimonsa Berit ja Jessica-vauva. Ei murtojälkiä, silminnäkijöitä, poliisilla ei ollut pitäviä näyttöjä epäillä ratkaisevasti ketään. Perheen vanhemmat lapset olivat onnekkaasti muualla yökylässä – mikä heidänkin henkinen kohtalonsa olikaan? Kuulusteluja suoritettiin, suuri määrä haastatteluja, mutta juttu on yhä auki. Osa mahdollisista tapaukseen liittyvistä on jo tavoittamattomissa.

Surmatun perheen isä Veikko nousee tässä tarinassa keskushenkilöksi. Kun Marko Niemi kuvailee Veikon elämää aina tämän lapsuudenkodista lähtien, paljastuu huonosti itseään hillitsemään kykenevä mies, joka on monessa mukana eikä monasti kovinkaan sopuisasti. Hän suhmuroi merkillisten tyyppien ja liiketoimien siimeksessä, välillä ase kädessä ja peläten itsensä ja omiensa puolesta.

Veikolla oli takanaan lukuisia riitoja, oikeusjuttujakin mutta myös voitokkaita. Hän vaikuttaa antiikin tragedian keskushenkilöltä, joka kerää ympärilleen merkillisiä ”yhteistyökumppaneita” ja vihamiehiä. Siis potentiaalinen aggressioiden magneetti.

Virkavalta selvästi harmissaan

Oma lukunsa kirjan teossa on Niemen yritykset päästä juttusille tapausta tutkivien viranomaisten kanssa. Hän kohtaa haluttomuutta keskusteluun eikä saa selviä vastauksia, mitä on meneillään.

Tutkijat ovat yli kolmen vuosikymmenen kuluessa vaihtuneet, eikä uutta kerrottavaa tunnu olevan. Aivan kuin poliisi olisi itsekin harmissaan tutkimuksen etenemisen pysähtyneisyydestä. Uteliaan ulkopuolisen kysymykset harmittavat. Virkavallalla on muutakin ja tuoretta tekemistä.

Ihmeellisiä yhteensattumiakin ilmenee. Eräät murhatun perheenisä Veikkoon enemmän tai vähemmän kytkeytyvät henkilöt liittyvät etäisesti muihin myöhemmin tapahtuneisiin rikoksiin. Sellaisia ovat muun muassa Punavuoressa paljastunut kaksoismurha, joka kytkeytyy rikollisiin välienselvittelyihin. Siinä ohikulkija löysi hyljätystä autosta kahden miehen ruumiit.

Niemen uteliaisuus kohdistuu tapauksen yhteydessä paljon myöhemmin käytyyn pitkään oikeusjuttuun, jossa keskushenkilönä ja syytettynä oli tunnettu poliisi Jari Aarnio. Ja sekin yhdistyy salaperäisesti Punavuoren tapaukseen, henkilöön nimeltä ”Saara”. Niemi mainitsee Bodom-järven murhat, mutta kenties ainoa yhdistävä tekijä on lyhyt maantieteellinen etäisyys.

Kirja arvuuttelee, ja Niemi jopa pääsee juttusille useammankin tietolähteen kanssa, mutta ne hän on joutunut nimeämään esimerkiksi titteleillä ”Petosmies” ja ”Soraliikemies”. Toimittajan utelut eivät pitkälle kanna, ja lopputulemana on umpikuja sekä lehdistöstä tuttu ”kertoja on nimetön, mutta hänen henkilötietonsa ovat toimituksen tiedossa”. Paljon villoja lukijalle ei jaella, eikä takuita siitä, että lausunnot olisivat totta.

Ruutuvihko kertoisi kaiken?

Perheensä mukana murhattu Veikko oli ja yhä on kaikkein paras selitys tapahtumalle – harkitulle, ammattimaiselle ja onnistuneelle veriselle kostolle. Vaimo ja pieni lapsi olivat turhia uhreja. Tekijä onnistui saapumaan ja poistumaan rikospaikalta huomaamattomasti edes murtojälkiä jättämättä. Silminnäkijöitä ei ole ilmaantunut.

Selvää kuitenkin on, että Veikko oli itse peloissaan ja riidanhaluisena oli kerännyt ympärilleen kasvavan vihamielisten verkoston. Joku oli menettänyt kärsivällisyytensä ja päättänyt syystä tai toisesta kostaa tavalla, josta tiedotusvälineet ovat ammentaneet sensaatiotehtaisiinsa huhuja, tietoja ja arveluja. Kyse oli katkeruuden synnyttämästä kostosta.

Arvoitusten arvoitus liittyy Veikon pitämään päivä- ja yhteyskirjaan, ruutuvihkoon, jonka murhaaja oli mitä ilmeisimmin vienyt mennessään. Tuo vihko olisi kertonut taatusti, kuka oli velkaa ja kenelle. Myös Veikon lähipiiri, joka ei ollut hänen kanssaan varsinaisissa liiketoimissa – oli epäilyksen kohteena.

Paljon tapausta on pengottu. Mielenkiintoisia ovat Alibi-lehden vuodesta toiseen esille ottamat tarinat murhista, vaikka toisto vaikuttaa enemmän levikkimyynniltä kuin uusien faktojen paljastuksilta. Edesmennyt rikostoimittaja Harri Nykänen saa osakseen kunnioitusta. Monet ovat olleet uutismetsällä, kuten Marko Niemi itsekin toimittajana, joka on kunnostautunut arvoituksellisiin suomalaisiin rikostapauksiin Poliisi-TV:ssä ja Viimeinen johtolanka -podcastissa.

Salaperäistä hahmoa – joka oli rikollisissa yhteyksissä muihinkin rikoksiin, ei tutkiva journalisti, saati poliisi kykene enää tavoittamaan. Ei pakopaikastaan Suomen ulkopuolelta, ei liioin muualtakaan, edesmennyt kun on. Hirvittävän teon tekijä jäänee ikuiseksi arvoitukseksi, vaikka ”kiinnostavia” kuulusteltavia olikin kosolti.

Marko Niemi: Kirkkonummen kolmoissurma. Minerva 2024.

Teos perustuu osittain Ylen tuottaman ja Marko Niemen toimittaman Viimeinen johtolanka -podcastin 5. kauden aineistoon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)