Teboil sanoo ostavansa liiketoiminnassa tarvittavat tuotteet Venäjän ulkopuolisilta kumppaneilta. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Kerryttääkö Teboil Moskovan sotakassaa? Näin yhtiö vastaa

Huoltoasemaketju sanoo rahoittavansa liiketoimintaansa kotimaasta saatavilla varoilla ja Venäjän ulkopuolisten kumppanien avulla.
Picture of Antti Kirkkala
Antti Kirkkala
Verkkouutisten tuottaja
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Huoltoasemaketju Teboil joutui Suomessa laajan boikotin kohteeksi Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainassa helmikuussa 2022.

Sosiaalisessa mediassa on hiljattain ihmetelty yhtiön verkkosivuilla ilmoitettuja omistustietoja. Englanninkielisillä sivuilla kerrotaan, että Teboil on osa Lukoil-konsernia. Aiheen esiin nostanut tietokirjailija Janne Riiheläinen sanoi Teboilin kainostelevan venäläistä omistustaan suomenkielisillä sivuilla, joissa asia mainitaan vain osana historiaa.

– Teboilille jätetystä eurosta osa päätyy Kremlin sotakassaan, Riiheläinen kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

Myös Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) entinen toimitusjohtaja Tomi Lounema otti kantaa asiaan.

– On häpeällistä, että Venäjän syvimmän olemuksen käytyä ilmi jo kaksi ja puoli vuotta sitten, niin emme saa vieläkään Venäjän sotakassan lihottajaa pois markkinoilta. Asia hoituisi säätämällä Venäjän sotakassan lihottamisen kieltävä laki, Lounema vastasi Riiheläiselle.

Teboilin markkinointi- ja viestintäjohtaja Toni Flyckt painottaa yhtiön tuomitsevan kaiken ihmisiin kohdistuvan väkivallan, kuten Ukrainan sodan. Hänen mukaansa tieto Teboilin omistajasta on julkista, ja se käy ilmi yhtiön asemaverkostosta.

– Asiasta kysyttäessä kerromme siitä avoimesti, ja olemme muistuttaneet asiakkaitamme omistussuhteestamme ja siitä, etteivät mitkään pakotteet estä yhteistyötä tai liikesuhdetta Teboilin kanssa. Verkkosivujen päivityksen yhteydessä kumppaniltamme on jäänyt lisäämättä kyseinen kappale suomenkielisille sivuille, Toni Flyckt sanoo Verkkouutisille.

Flyckt kiistää väitteen siitä, että Teboilin toiminta rahoittaisi Moskovan sotatoimia.

– Väite ei pidä paikkaansa. Liiketoimintaan tarvittavat tuotteet ostamme aina Venäjän ulkopuolisilta kumppaneiltamme. Toiseksi, emme ole sodan alkamisen jälkeen maksaneet osinkoja omistajalle.

– Kolmanneksi, emme ole myöskään vastaanottaneet rahoitusta Venäjältä, vaan rahoitamme liiketoimintaamme kotimaasta saatavilla varoilla sekä Venäjän ulkopuolisten kumppanien avulla, Toni Flyckt toteaa.

Oy Teboil Ab:n osakkeet olivat aiemmin sveitsiläisen Litasco SA:n hallussa. Ilta-Sanomien mukaan yhtiön omisti itävaltalainen Lukoil International GmbH, jonka taustalla on venäläinen PJSC Lukoil. Omistusjärjestelyiden seurauksena Teboil pysyi EU:n, Britannian ja Yhdysvaltain pakotteiden ulkopuolella.

Yhtiön tuoreimman vuosikertomuksen mukaan Teboil-omistus siirtyi Itävaltaan rekisteröidylle Lukoil International GMBH:lle.

Teboil on tällä hetkellä liikevaihdoltaan suurin Suomessa toimiva venäläisomisteinen yritys. Sen liikevoitto oli viime vuonna 2,59 miljoonaa euroa eli vain noin kymmenesosa sotaa edeltäneestä tuloksesta.

Osa huoltoasemista pyörii yrittäjävetoisesti ja muita hallinnoidaan suoraan Teboilin keskusyhtiöstä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Viikon suosituimmat videot

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)