Mepin mukaan kellojen siirtelystä pitää luopua. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kellojen siirrosta luopuminen jumittaa EU:ssa

Europarlamentaarikko patistaa komissiota etenemään asiassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Europarlamentaarikko ja Uudistuva Eurooppa -ryhmän varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (r.) on esittänyt Euroopan komissiolle kirjallisen kysymyksen kellojen siirtelyn lopettamisesta.

EU:n kansalaiset ovat jo pitkään ilmaisseet tahtonsa luopua toistuvasta ja tarpeettomasta kellojen siirtelystä kesä- ja talviajan välillä. Vaikka Euroopan parlamentti jo vuonna 2019 asettui komission lainsäädäntöehdotuksen taakse kellojen siirtelyn poistamiseksi, asia on ollut jäissä ministerineuvostossa useiden vuosien ajan.

– On olemassa selkeä tahtotila luopua kellojen siirtämisestä joka kevät ja syksy. On turhauttavaa ja tarpeetonta, ettei asia etene, sanoo Henriksson tiedotteessaan.

Komission ehdotus esiteltiin jo vuonna 2018, ja sen taustalla olivat tutkimustulokset kellojen siirron kielteisistä vaikutuksista ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Taustalla on myös laaja kansalaiskuuleminen, johon osallistui peräti 4,6 miljoonaa EU-kansalaista. Valtaosa osallistujista kannatti kellojen siirron lopettamista. Sen jälkeen asia ei ole edennyt – mutta nyt se on jälleen nostettu esiin komission vuoden 2025 työohjelmassa.

Henriksson vaatii kirjallisella kysymyksellään selvennystä siitä, millaisia toimenpiteitä tälle vuodelle suunnitellaan asian edistämiseksi.

– Kellojen siirrosta on luovuttava koordinoidusti, jotta sisämarkkinat eivät vahingoitu. Haluamme selkeyttä siihen, miten komissio aikoo toimia, jotta meidän ei enää tarvitsisi siirtää kelloja kahdesti vuodessa, Henriksson sanoo.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)