Käytettyjen autojen kauppa kääntyi laskuun – tämä on myydyin malli

Koko alkuvuoden aikana käytettyjä autoja myytiin yhteensä noin 338 500 kappaletta.
Henkilöautoja liikenteessä Ratapihankadulla Tampereella 8. kesäkuuta 2026. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ
Henkilöautoja liikenteessä Ratapihankadulla Tampereella 8. kesäkuuta 2026. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ

Käytettyjen autojen kauppa on ollut alkuvuonna 2026 laskussa viime vuoteen verrattuna.

Viimeisenä kolmena peräkkäisenä vuotena myyntimäärät kasvoivat maltilla, mutta tänä keväänä suunta kääntyi laskuun. Alkuvuonna käytettyjä autoja myytiin 1,8 % vähemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.

Fonecta kertoo asiasta tiedotteessa.

Suurin pudotus tuli huhti-kesäkuun aikana. Silloin käytettyjen autojen myynti jäi selvästi viime vuoden määriä pienemmäksi. Erityisesti toukokuu oli hiljainen. Silloin käytettyjä autoja myytiin kuusi prosenttia vähemmän kuin viime vuoden toukokuussa.

Koko alkuvuoden aikana käytettyjä autoja myytiin yhteensä noin 338 500 kappaletta verrattuna viime vuoden 344 800 kappaleeseen.

Tarkasteltaessa käyttövoiman mukaan myyntiluvuissa näkyy selvä muutos vuoden takaiseen verrattuna. Sähköautojen myynti kasvoi noin 55 prosenttia, mutta dieselautojen myynti puolestaan laski merkittävästi.

Sähköautojen osuus kaikista myydyistä käytetyistä autoista oli alkuvuonna 7,2 prosenttia ja bensiinihybridien osuus oli 11,6 prosenttia. Polttomoottoriautojen (bensiini ja diesel) osuus on edelleen suurin: 80 prosenttia.

Valtakunnallisesti myydyimmät käytetyt automallit alkuvuonna 2026:

  1. Volkswagen Golf
  2. Skoda Octavia
  3. Toyota Corolla
  4. BMW 3-sarja
  5. Mercedes-Benz C-sarja
  6. Volkswagen Passat
  7. BMW 5-sarja
  8. Ford Focus
  9. Toyota Yaris
  10. Mercedes-Benz E-sarja

Kärkikolmikkoa yhdistää vesistöjen läheisyys.
Mainos