Kauppojen häiriköille esitetään pääsykieltoa, parantaisi turvallisuutta

Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto katsovat lakiesityksen vahvistavan kaupan mahdollisuuksia suojella työntekijöitä ja asiakkaita.
Kassatyöntekijä palvelee asiakasta. LEHTIKUVA/HANNA MATIKAINEN
Kassatyöntekijä palvelee asiakasta. LEHTIKUVA/HANNA MATIKAINEN

Myymälöissä vakavasti tai toistuvasti häiriötä aiheuttavalle henkilölle voidaan jatkossa määrätä tuomioistuimen päätöksellä pääsykielto, jos eduskunta hyväksyy uuden lain.

Hallitus on tänään 15.10.2026 antanut eduskunnalle esityksen niin sanotusta yrityslähestymiskiellosta. Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliittoPAM pitävät pitkään odotettua lakiesitystä yhtenä tärkeänä toimenpiteenä myymälöiden turvallisuuden parantamiseksi. Lakiehdotuksen mukaan Suomessa otettaisiin käyttöön tuomioistuimen määräämä pääsykielto.

– Mielestämme nyt ehdotettu lainsäädännön uudistus kattaa kaikkein oleellisimmat seikat, jotka mahdollistavat kaupan työnantajalle nykyistä paremmat edellytykset puuttua työ- ja asiakasturvallisuutta horjuttaviin vakaviin häiriökäyttäytymistilanteisiin, toteaa Kaupan liiton johtava asiantuntija Terhi Kuljukka-Rabb tiedotteessa.

Lakiesityksen mukaan tuomioistuin voisi elinkeinonharjoittajan hakemuksesta määrätä pääsykiellon häiriökäyttäytymisen perusteella rikosten ja muun vakavan, toistuvan häirinnän torjumiseksi. Kiellon valvonnasta vastaisi poliisi ja sen rikkominen olisi rangaistavaa. Kielto voisi koskea kaupan myymälöitä, mutta apteekit rajattaisiin soveltamisalan ulkopuolelle.

– Pääsykiellolla pyritään suojelemaan työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuutta. Myös toistuvat näpistystilanteet voivat muuttua uhkaaviksi ja antaa perusteet pääsykiellolle. Olemme kuitenkin pettyneitä pääsykiellon hakemiselle asetetusta hakemusmaksusta. Se voi heikentää pääsykiellon käyttämistä, sanoo Palvelualojen ammattiliitto PAMin työympäristöasiantuntija Erika Kähärä.

Liitot pitävät tärkeänä, että jos uusi laki saadaan voimaan, sen toimivuutta seurataan alusta asti aktiivisesti ja käytännön kokemusten perusteella tunnistetaan mahdollisia kehitystarpeita. Liitoissa tullaan myös laatimaan ohjeistus yrityksille lain sujuvan ja tarkoituksenmukaisen soveltamisen tueksi.

Kaupan liitto ja PAM ovat ajaneet yrityslähestymiskiellon säätämistä jo pitkään. Häiriö-, uhka- ja väkivaltatilanteet ovat kaupoissa jopa kolminkertaistuneet vuodesta 2020. PAMin vuoden 2023 jäsenkyselyn perusteella jopa 70 proesenttia asiakaspalvelijoista on kokenut työssään häirintää.

Suomen Yrittäjät laajentaisi yrityslähestymiskiellon tarvittaessa myös kaupan alan ulkopuolelle.
Kaikilla suurilla toimijoilla on oma näkemyksensä siitä, miten hintoja tulisi vertailla.
Lidlin ja Prisman välinen hintaero on kutistunut lähes olemattomaksi.
Mainos